Ilmoitustaulu | Palaute | Sähköinen asiointi | Yhteystiedot
Liminka
Valikko
Etusivu / Uutiset

10.08.2020
Ulkomailla reissanneille koululaisille uusia ohjeita

Päivityksiä omaehtoista karanteenia koskevaan ohjeistukseen

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on päivittänyt 8.8.2020 omaehtoista karanteenia koskevan ohjeensa. Muutoksia tehtiin töissä käymiseen sekä varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen osallistumiseen.

– Perusviesti on, että jos on käynyt muissa kuin alla mainituissa maissa kahden edellisen viikon aikana, suositellaan omaehtoista karanteenia. Huoltajan on tässä tapauksessa tärkeää olla yhteydessä rehtoriin, koska karanteeni tarkoittaa perusopetuksen järjestämistä erityisin toimenpitein, kertoo sivistysjohtaja Päivi Mäki.

Euroopan maat:
Italia, Kreikka, Malta, Saksa, Slovakia, Unkari, Liechtenstein, Norja, Tanska, Islanti, Viro, Latvia, Liettua, Kypros, Irlanti, San Marino ja Vatikaani

Euroopan ulkopuoliset maat:
Georgia, Japani, Uusi-Seelanti, Ruanda, Etelä-Korea, Thaimaa, Tunisia, Uruguay ja Kiina

Omaehtoinen karanteeni tarkoittaa, että henkilö välttää lähikontaktia muihin aina kun mahdollista ja on kotioloissaan.

  • Suositeltavaa on, että muiden tartuntariskiä vähentääksesi et mene työpaikalle tai muualle kodin ulkopuolelle, vaan pysyisit kotona
  • Välttämätön liikkuminen on mahdollista. Välttämätöntä liikkumista on esimerkiksi lääkärissä käynti, riittävät turvavälit huomioiden. Harrastuksissa käynti ei ole välttämätöntä liikkumista.
  • Suositellaan, että omaehtoisessa karanteenissa oleva lapsi ei osallistu varhaiskasvatukseen.
  • Myös perusopetuksessa olevan lapsen kohdalla suositellaan kotiin jäämistä ja sopimista opetuksen järjestäjän kanssa erityisistä opetusjärjestelyistä.
  • Vältä julkisen liikenteen käyttämistä omaehtoisen karanteenin aikana.
  • Sovi työnantajasi kanssa toimintatavoista kahden viikon ajan matkalta paluusi jälkeen.

Ohje kokonaisuudessaan löytyy täältä: https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19/matkustaminen-ja-koronaviruspandemia

« Takaisin
Katso kaikki uutiset