Limingan osallistuva budjetointi tulee jo neljättä kertaa! Haussa on tänäkin vuonna ketteriä ja nopeasti toteutettavia ideoita kuntalaisten iloksi ja hyväksi.
Jaossa on yhteensä 25 000 euroa. Jatkamme aiempina vuosina hyväksi havaitulla hintakategoria-mallilla, eli haussa on maksimissaan 5 000 euron tai 10 000 euron ideoita. Näin varmistetaan useamman idean toteutuminen ja iloa osallistuvasta budjetoinnista yhä useammalle kuntalaiselle.
Toteutukseen etenevät ideat vuonna 2025
Vuoden 2025 osallistuvan budjetoinnin prosessi on saatu päätökseen ja toteutukseen etenee yhdeksän erilaista ideaa. Kiitokset jokaiselle ideansa jättäneelle sekä ideoita äänestäneille!
Läpimenneet ideat äänestysjärjestyksessä:
- Nuorille kesätöitä ja samalla futiskerhoja lapsille kesällä, 800 € (451 ääntä)
Ideassa ehdotettiin alunperin, että tarjotaan kesätöitä nuorille, jotka pitävät Tupoksen uudella jalkapallokentällä futiskerhoja lapsille kesäloma-aikaan. Valmisteluvaiheessa ideaa kehitettiin niin, että kerhoja toteutetaan eri puolilla Liminkaa.
- Parempi koulun piha Tupoksen yläasteelle, 10 000 € (359 ääntä)
Ideassa toivottiin enemmän asioita yläasteen koulun ulkopihalle. Valmisteluvaiheessa ideaan tuli toiveita muun muassa penkeistä / istumapaikoista sekä koripallokorista.
- Pyöräilyreittien kunnostus, 5 000 € (270 ääntä)
Ideassa ehdotettiin nykyisten pyöräilyreittien kunnostamista.
- Puistoruokailuja kesäkuussa koululaisille, 1 500 € (258 ääntä)
Kaksi ideaa yhdistettynä. Ideoissa ehdotettiin puistoruokailun järjestämistä koululaisille kesäkuussa esimerkiksi kahdesti viikossa juhannukseen saakka. Samalla voisi olla vaikka jotain ohjattua peli / leikkitoimintaa.
- Tupoksen koulun peliareenan kunnostaminen, 5 000 € (247 ääntä)
Alkuperäisessä ideassa toivottiin leikkivälineitä Tupoksen koulun pihalle. Koska koulun pihan rakentaminen on vaiheistettu ja vaihe 3 odottaa vielä investointirahoituspäätöstä, ei kannata lähteä toteuttamaan yksittäisten laitteiden hankkimista. Valmistelun aikana idea jalostui nykyisen peliareenan kunnostamiseksi.
- Kesän Powerpark-reissulle varataan 16 ilmaispaikkaa vähävaraisten perheiden lapsille, 1 000 € (234 ääntä)
Ideassa toivottiin, että mahdollistetaan Powerpark-retki. Valmisteluvaiheessa idea jalostui, että varataan paikkoja vähävaraisten perheiden lapsille.
- Lautapelejä kirjastoon, 500 € (116 ääntä)
Kirjastoon toivottiin lainattavaksi ja pelattavaksi uusia pelejä. Lisäksi ehdotettiin myös peli-iltoja lapsille ja nuorille.
- Pumptrackille harjoja, joilla voi puhdistaa rataa, 100 € (95 ääntä)
Ideassa toivottiin pumptrac-radalle harjoja, joilla voisi puhdistaa rataa sinne menevistä kivistä ja roskista.
- Sähköpiano Limingan kirjastoon, 1 100 € (70 ääntä)
Ideassa ehdotettiin pianon hankkimista Limingan kirjastoon. Piano antaisi tilaisuuden harjoitella esiintymistä sekä nauttia elävästä musiikista. Valmisteluvaiheessa ideaa muokattiin niin, että hankitaan kirjastolle sähköpiano, jolla voi harjoitella kuulokkeiden kanssa kirjaston monitoimiluokassa.
3. Kuntalaisäänestys 4.-21.4.2025 ÄÄNESTYS ON PÄÄTTYNYT
Nyt on aika äänestää omia suosikkeja! Mitkä ideat sinusta tulisi toteuttaa? Osallistuvan budjetoinnin kuntalaisäänestys on auki 4.-21.4.2025.
Pääset äänestämään täältä.
Osallistuvan budjetoinnin äänestys on tarkoitettu vain Limingassa asuville kuntalaisille. Äänestys on tarkoitettu kouluikäisille ja sitä vanhemmille kuntalaisille.
Jokainen saa äänestää vain yhden kerran. Toivomme äänestämisessä tänäkin vuonna rehellisyyttä. Äänestys on sujunut aiempina vuosina hienosti, eikä väärinkäytöksiä ole noussut esille, joten jatketaan samalla mallilla. Käymme äänestyksen päätyttyä kaikki annetut äänet läpi ja puutteellisesti täytetyt ja esimerkiksi epämääräisesti yhteystiedot aiheuttavat äänen hylkäämisen
Äänestys toteutetaan ensisijaisesti sähköisen kyselylomakkeen avulla. Paperisia lomakkeita löytyy Lakeustalolta kunnanvirastolta (3 krs.), Limingan kirjastosta ja Tupoksen lähikirjastosta. Palauta paperinen lomake jonkin edellä mainitun toimipisteen työntekijälle äänestysajan aikana. Toivomme äänestämistä ensisijaisesti sähköisen lomakkeen kautta äänestysaineiston käsittelyn helpottamiseksi.
Äänestäneiden kesken arvomme 2 kpl 50 € lahjakorttia voittajan vapaavalintaiseen liminkalaiseen yritykseen. Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti.
Äänestysohjeet:
- Käy läpi äänestykseen asetetut ideat. Ideoiden tarkemmat kuvaukset perusteluineen löydät alempaa tältä sivulta (padletit).
- Ideoita voi äänestää kolmessa hintakategoriassa: max. 2 000 euron ideat, max. 5 000 euron ideat ja max. 10 000 euron ideat.
- 2 000 euron hintakategoriassa voit äänestää kahta itsellesi mieluisinta ideaa, 5 000 euron hintakategoriassa kolmea itsellesi mieluisinta ideaa ja 10 000 euron hintakategoriassa kahta ideaa.
- Jätä lopuksi yhteystietosi (pakollinen tieto).
- Äänestys on tarkoitettu vain Limingassa asuville kuntalaisille. Äänestys on tarkoitettu kouluikäisille ja sitä vanhemmille kuntalaisille.
- Äänestää saa vain kerran.
Toteutukseen etenee 10 000 euron kategoriasta eniten ääniä saanut idea. Loput ideat toteutetaan kahdesta pienemmästä hintakategoriasta äänestystuloksen mukaisesti, niin kauan kuin 25 000 euron budjetti riittää. Toteutukseen päätyy näin ollen arviolta 5-10 ideaa.
2. Kommentointi ja yhteiskehittäminen VAIHE ON PÄÄTTYNYT
Nyt on aika kommentoida ja jatkotyöstää ideahakuun jätettyjä ideoita!
Jatkotyöstäminen tapahtuu sähköisellä Padlet-työkalulla. Padlet toimii verkkoselaimella, mutta skaalautuu myös älylaitteille sopivaksi. Et tarvitse erillisiä tunnuksia työskentelyyn, kommenteista ei tunnista kommentin jättäjää.
Kommentointi- ja jatkotyöstömahdollisuus on ollut avoinna 28.2.2025–16.3.2025 välisenä aikana.
Ohjeistus jatkotyöstöön:
- Ideat on jaettu erilaisiin kategorioihin ideoihin tutustumisen helpottamiseksi.
- Koska työstettäviä ideoita on lukumääräisesti paljon, on ideat jaettu kahdelle eri Padletille.
- Jokaiseen ideaan on kirjattu valmistelun kommentti. Mukana voi olla myös kysymyksiä.
- Jokaisen idean kohdalle on merkitty alustava hinta-arvio, hinta-arvio voi vielä muuttua valmistelun edetessä.
- Saat kommentoida niin montaa ideaa kuin haluat. Voit myös tykätä ideoista painamalla idean yhteydessä olevaa sydän-painiketta.
- Pohdi erityisesti idean toteutusta: Voisiko ideaa jatkokehittää eteenpäin? Voisiko joku muu alue tai henkilö/ryhmä hyötyä ideasta? Keksitkö hyvän tavan toteuttaa idean? Voisiko ajatusta rajata esimerkiksi pienemmäksi tai muuten tarkentaa?
- Oranssilla on merkitty ideoita, joissa on valmistelun osalta vielä erityisen paljon pohdittavaa – voit ottaa osaa myös näiden miettimiseen!
- Kirjoitathan kommenttisi ymmärrettävästi ja toisia kunnioittavasti! Vaikka kommentointi tapahtuu anonyymisti, muistathan esittää asiat ystävällisellä sävyllä.
Padlet 1 – Ideat 1–25:
- Liikuntapaikkarakentaminen,
- Liikuntavälineet ja liikunnan ohjaus
- Puistot, retkeily ja liikenne
- Kommentoimaan tästä linkistä
Padlet 2 – Ideat 26–51:
- Koulut ja päiväkodit
- Viihtyisä kotikunta
- Tekemistä, näkemistä ja kokemista
- Kommentoimaan tästä linkistä
Padlet 3 Ei-edenneet ideat (lukumahdollisuus)
- Ei edenneet ideat on listattu yhteen Padletiin
- Jokaiseen ideaan on jätetty palaute sekä syy, miksi idea ei edennyt käsittelyssä eteenpäin.
- Ei-edenneitä ideoita ei voi kommentoida, mutta niitä voi lukea ja selailla.
- Tutustumaan tästä linkistä
1. Ideointivaihe IDEAHAKU ON PÄÄTTYNYT
Onko sinulla hyvä idea, joka voidaan toteuttaa maksimissaan 10 000 eurolla?
Osallistuvan budjetoinnin ideoita kerättiin 8.-26.1.2025 välisenä aikana.
Minkälaisia asioita sinusta pitäisi toteuttaa tämän vuoden osallistuvalla budjetoinnilla? Nyt on aika ideoida!
Tarvittaessa voit jättää ideasi myös paperisella lomakkeella. Paperisia osallistuvan budjetoinnin idealomakkeita löytyy Limingan kirjastosta, Tupoksen kirjastosta sekä Lakeustalon 3. kerroksesta, kunnanviraston infosta. Palauta paperinen lomake johonkin edellä mainituista toimipisteistä ideahaun aikana.
Voit jättää useammankin idean, mutta täytä lomake erikseen jokaisesta ideasta. Tämä helpottaa ideoiden jatkokäsittelyä. Käytäthän ideasi kertomiseen joko sähköistä tai paperista ideahakulomaketta – muulla tavoin toimitettuja ideoita ei oteta vastaan!
Jätettävän idean kriteerit:
- Idean tulee noudattaa Suomen lakia ja oltava yleisesti hyväksyttävä.
- Idea on oltava toteutettavissa kunakin vuonna määritellyllä rahasummalla. Vuonna 2025 haemme maksimissaan 5 000 euron ja 10 000 euron ideoita.
- Idean tulee olla yleishyödyllinen, eli sen on hyödytettävä suurempaa ryhmää kuntalaisia.
- Idean tulee olla kunnan toteutettavissa ja kunnan vastuualueella. Idea on oltava toteutettavissa vuoden 2025 aikana.
- Ideat eivät voi olla Limingan kunnan päätösten tai olemassa olevien suunnitelmien vastaisia.
- Osallistuvan budjetoinnin ideat tulee toteuttaa aina kuluvan budjettivuoden aikana, tämän vuoksi ideoiden on oltava ketteriä ja nopeasti toteutettavia.
- Osallistuvaa budjetointia ei voi käyttää pitkäaikaisesti palkkakuluihin, eikä idean toteutus voi vaatia pitkäaikaista henkilöstöresurssia.
- Idean toteutus ei myöskään saa vaatia jatkuvia tai merkittäviä ylläpitokustannuksia.
- Osallistuminen on vapaaehtoista, eikä ideoiden jättämisestä ei makseta palkkiota.
- Osallistuvasta budjetoinnista ei voi hakea avustusta kunnan ulkopuolisille tahoille, esimerkiksi järjestön tai yrityksen toimintaan.
Osallistuvan budjetoinnin aikataulu vuonna 2025
Osallistuvaa budjetointia toteutetaan viiden päävaiheen avulla.
Osallistuva budjetointi etenee vuonna 2025 seuraavien vaiheiden kautta:
- Ideahaku 8.1.-26.1.2025 välisenä aikana
- Ideoiden arviointi kunnassa helmikuussa 2025
- Ideoiden yhteiskehittäminen helmikuussa 2025
- Ideoiden asettaminen kuntalaisten äänestettäväksi maaliskuussa 2025
- Äänestystuloksen julkaisu ja ideoiden siirtäminen palvelualueille toteutukseen huhtikuussa 2025. Ideat toteutetaan vuoden 2025 aikana.
Osallistuvan budjetoinnin taustat ja tarkemman prosessikuvauksen löydät tältä sivulta.
Jokaisesta vaiheesta ja tarkemmista aikatauluista tullaan erikseen tiedottamaan kuntalaisia niin kunnan verkkosivuilla kuin sosiaalisen median kanavien kautta (Facebook ja Instagram). Ota meidät siis seurantaan!
Kaikki osallistuvan budjetoinnin ajankohtaiset asiat sekä aineistot löydät koko prosessin ajan tältä sivulta. Sivut päivittyvät osallistuvan budjetoinnin edetessä.
