Lapsiystävällinen kunta

Mielenterveyteen liittyviä sanoja englanniksi liitutaululle kirjoitettuna.

Nuorten mielialaoireiluun apu uudesta menetelmästä

Nuorten mielenterveysongelmat ovat tällä hetkellä merkittävin terveysongelma nuorten ikäryhmässä, ja jopa 20 prosentilla nuorista on mielialaoireita. IPC-menetelmä on nuorten masennusoireilun ehkäisyyn ja hoitoon suunniteltu menetelmä.

Lue blogi tästä!
Ryhmä nuoria pelolla auringonlaskussa.

Kysely nuorisotalojen aukioloista

Limingan kunnassa tehtiin syksyllä 2021 valtuustoaloite nuorisotalojen viikonloppuaukioloaikojen lisäämiseksi. Koska nuorisotalojen aukioloajat koskettavat ensisijaisesti lapsia ja nuoria, valtuustolle esitettiin, että asiaa selvitetään lapsivaikutusten arvioinnilla.

Tarkastele tuloksia!
Lapset osallistuvat puistoalueen suunnitteluun.

Röllit-ryhmä ideoi puistoaluetta!

Lapsia osallistettiin liikuntapainotteisen puistoalueen ja päiväkodin piha-alueen suunnitteluun Vanamon päiväkodilla.

Lue lisää!
Salaatinlehdet kasvavat auringonvalossa.

Lapset ja nuoret mukaan kehitystyöhön!

Liminkalaisia lapsia ja nuoria osallistetaan kouluruuan kehittämisessä. Tutustu kouluruokakyselyn tuloksiin!

Lue juttu!
Palveluohjauksen juliste, jossa nuori seisoo pohdiskellen.

Kun jeesi on tarpeen, paina nappia!

Perhekeskuksen nettisivuilta löytyy muun muassa Pyydä neuvoa -nappi, johon lapset ja nuoret voivat jättää kysymyksiä myös nimettömästi.

Tutustu sivustoon!
Pyöräilijä ja kaupungin valot.

Ilmoita vaaranpaikka Kaiku-sovelluksella!

Joko sinä olet ladannut puhelimeesi Kaikun, liminkalaisten oman sovelluksen? Voit vaikuttaa koulutiesi turvallisuuteen ilmoittamalla havainnoistasi.

Lue blogi!
Sormet akustisen kitaran kielillä.

Nuoret ideoivat nuorisokahvilaa!

Nuoria on kuultu erilaisissa työpajoissa kahvilan ulkonäöstä, kalusteista, välineistä, käyttömahdollisuuksista ja myös siitä, minkälaista toimintaa kahvilassa voisi järjestää.

Lue blogi!

Liminka valittiin vuonna 2019 kymmenen kunnan kanssa kehittämään lapsiystävällistä kuntaa. Koronapandemian vuoksi Limingan koordinaatioryhmän perehdyttäminen toimintamalliin tapahtui vasta vuoden 2020 viime metreillä UNICEFin aikataulusta johtuen.

Vuonna 2020 Lapsiystävällinen kunta -kehittämistyöhön osallistui 37 kuntaa ja niiden 306 000 lasta. Osallistuvista kunnista suurin on noin 200 000 asukkaan Oulu ja pienin vähän yli 2 000 asukkaan Puumala.

Lapsiystävällinen kunta -toimintamalli on rantautunut erityisen hyvin pieniin kuntiin. Ajatellaan, että UNICEFin tunnustus voi auttaa kuntaa profiloitumaan lapsiperheille sopivaksi asuinpaikaksi ja houkuttelisi lapsiperheitä muuttamaan kuntaan. Limingalle, kuten muillekin pienemmille kunnille, on tärkeää pysyä elinvoimaisena, lapsiperheille sopivana kuntana.

Limingalle, kuten muillekin pienemmille kunnille, on tärkeää pysyä elinvoimaisena, lapsiperheille sopivana kuntana.

Lapsiystävällinen kunta -hankkeeseen liittyminen ei ole vain kuntaprofiilin kiillottamista. Toiminnan tavoitteena on jokaisen lapsen hyvä elämä. Lapsiystävällinen kunta varmistaa esimerkiksi, että lapsella on vaikutusmahdollisuuksia omassa arjessa ja omissa huolissa, että jokaisella lapsella on turvallinen aikuinen, joka on kiinnostunut lapsesta, kaveri, jonka kanssa voi viettää aikaa ja tehdä asioita, harrastus perheen varallisuudesta tai asuinpaikasta riippumatta ja koulu, joka antaa taustoista riippumatta jokaiselle mahdollisuuden onnistua.

Haavoittuvassa asemassa olevat lapset otetaan erityisesti huomioon.

Entisenä laatupäällikkönä hämmästyin, kuinka laajapohjaisen ja huolellisesti suunnitellun laatutyökalun Lapsiystävällinen kunta -digipalvelu tarjoaa. Toimintaa koordinoi UNICEFin asiantuntijatiimi, joka huolehtii toimintamalliin perehdyttämisestä ja digitaalisten työkalujen hallinnasta. Lisäksi tukena on Lapsiystävällinen kunta -verkosto, joka on aktiivisesti keskusteleva ja kokoontuva, hyviä käytänteitä jakava joukko.

Lapsi nähdään oman arkensa ja hyvinvointinsa asiantuntijana.

Lapsiystävällinen kunta -toiminta on alkanut Limingassa kunnan lapsenoikeustilanteen kartoittamisella. Pienryhmäkeskusteluissa on selvitetty lasten ja nuorten kanssa heidän omia näkemyksiään asioista, jotka ovat Limingan lapsilla hyvin ja paikannettu kehittämiskohteita. On haettu erityisesti katvealueita lastenoikeuksien toteutumisessa.

Seuraavaksi arvioidaan lasten tilannetta 44 rakenne- ja prosessi-indikaattorin ja 22 tulosindikaattorin avulla. Lasten näkemyksiin ja todennettavaan tietoon perustuen valitaan 4-5 kehittämiskohdetta seuraaviksi vuosiksi. YK-liitto on sparraamassa tavoitteiden valinnassa ja toimintasuunnitelman työstämisessä. Lapsiystävällinen toimintatapa tarkoittaa suunnitelmallista, laajapohjaista työtä lasten äänen kuulumiseksi lapsia koskevassa päätöksenteossa. Lapsi nähdään oman arkensa ja hyvinvointinsa asiantuntijana.

Lapsiystävällisyyden toivotaan synnyttävän toimintaa ja muutoksia, jotka ravistelevat kunnan vakiintuneita toimintamalleja. Näitä voisivat olla esimerkiksi lapsivaikutusten arvioinnin johdonmukainen käyttö ja lapsibudjetointi osana talousarviotyötä. Ajankohta Lapsiystävällinen kunta -toiminnan aloittamiselle Limingassa on mitä parhain!