Kirjasto- ja kulttuuripalveluiden hankkeet

Limmi Fest

Limmi Festin tarkoitus on tuoda esille lastenkirjallisuutta Pohjois-Suomessa yhdistämällä kuvataidetta ja kirjallisuutta uudella tavalla muun muassa työpajojen, luentojen, kirjailija- ja kuvittajavieraiden sekä muiden yleisötilaisuuksien keinoin.

Limmi Fest järjestetään 2.-4.9.2021. Toista kertaa järjestettävän tapahtuman koko ohjelma julkistetaan tulevan kesän aikana.Vieraiksi ovat varmistuneet jo näyttelijätyön professori Vesa Vierikko ja Kiroileva siili -sarjakuvastaan tunnetuksi tullut Milla Paloniemi. Limmi Festin keskeisimpiä tavoitteita onkin luoda kestävä kivijalka lasten ja nuortenlukuharrastukselle esittelemällä heille monipuolista ja mukaansatempaavaa kirjallisuutta. Kunta on saanut tapahtuman järjestämiseen 19 000 euron avustuksen.

Toteuttaja: Limingan kunta
Yhteyshenkilö: Janne Nevala
Hanketyyppi: Lastenkulttuurin erityisavustukset
Rahoittaja: Taiteen edistämiskeskus Taike
Toteutusaika: 1.1.-31.12.2021

Tupoksen omatoimikirjasto

Hankkeen tavoitteena on parantaa kirjastopalvelujen saavutettavuutta Tupokseen rakennettavassa uudessa lähikirjastossa lisäämällä joustavuutta kirjaston aukioloaikoihin.

Tupoksen lähikirjasto on tällä hetkellä auki neljänä päivänä viikossa ja suljettu koulujen loma-aikoina. Kirjasto palvelee ensisijaisesti Tupoksen yhtenäiskoulun oppilaita ja opettajia, mutta on avoinna myös muille. Viime vuosien aikana muiden kuin koulun oppilaiden kirjastonkäyttö on lisääntynyt selkeästi. Kirjaston asiakkailta saadun palautteen perusteella kirjaston aukioloajat eivät ole riittävät. Omatoimitekniikka mahdollistaisi aukioloaikojen jouston, aukiolotuntien lisäämisen sekä kirjastopalveluiden nykyistä paremman saavutettavuuden. Hankkeeseen on saatu 15 000 euron suuruinen avustus.

Toteuttaja: Limingan kunta
Yhteyshenkilö: Janne Nevala
Hanketyyppi: Valtionavustukset kirjastoille
Rahoittaja: Pohjois-Suomen aluehallintovirasto
Toteutusaika: 01.04.2021 – 01.05.2022