Asemakaavoitukseen vaikuttaminen
Asemakaavaan kuuluvat asemakaavakartta sekä kaavamerkinnät ja -määräykset. Asemakaavaan liittyy selostus, jossa kerrotaan kaavan laatimisesta ja keskeisistä ominaisuuksista. Kaavoituksen vireilletulosta ilmoitetaan asettamalla osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtäville kunnan internet-sivuille. Limingan kunnassa vireillä olevat kaavat selostuksineen ja kaavakarttoineen löytyvät kunnan internet-sivuilta.Kaavoituskatsaus on alueidenkäyttölain 7§:n mukainen vuosittainen selvitys kunnassa meneillään olevista ja vireille tulevista kaavoitusasioista. Kaavoituskatsauksessa selostetaan kaava-asiat ja niiden käsittelyvaiheet sekä sellaiset päätökset ja muut toimenpiteet, joilla on välitöntä vaikutusta kaavoituksen lähtökohtiin, tavoitteisiin, sisältöön ja toteuttamiseen. Kaavoituskatsauksella ja siitä tiedottamisella vahvistetaan kuntalaisten mahdollisuuksia osallistua eritasoisten kaavojen valmisteluun ja esittää niistä mielipiteensä.
Voit kysyä lisätietoja kaavoituskatsaukseen sisältyvistä suunnitelmista ja kaikista kunnan maankäyttöön liittyvistä asioista kunnanarkkitehdilta.
Maakuntakaavoitukseen vaikuttaminen
Voit vaikuttaa maakuntakaavoitukseen lausumalla mielipiteesi osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta ja kaavaluonnoksesta tai jättämällä muistutuksen kaavaehdotuksesta niiden nähtävilläoloaikana.Erilän asemakaavan kaavaehdotus uudestaan nähtävillä
Limingan Kunnanhallitus on päättänyt 12.10.2026 § 214 asettaa Erilän asemakaavaehdotuksen uudestaan nähtäville muistutuksia ja lausuntoja varten.
Asemakaavan laadinta koskee kiinteistöä 425-402-63-29 ja sen tavoitteena on kaavoittaa alue puhtaan siirtymän alueeksi, joka sallii datakeskushankkeen sekä sitä tukevien toimintojen ja mahdollisesti aurinkovoimalan sijoittamisen alueelle.
Ensimmäisen ehdotusvaiheen jälkeen kaava-alueelta on poistettu aurinkovoimalan mahdollisuus, muutettu pohjoisin T-1-tontti muotoon TY, levennetty istutettavia alueenosia asutuksen suunnassa ja lisätty istutettavan puuston minimivaatimuksia ja melulähteiden sijoittelua koskevat määräykset. Lisäksi liikenneselvitys on päivitetty.
Uusi kaavaehdotus pidetään nähtävillä 14.10.2026 – 16.11.2026 välisen ajan Limingan kunnan ilmoitustaululla Lakeustalon 1. kerroksessa sekä Limingan kunnan internet-sivuilla kohdassa ”Kaavoitus > vireillä olevat kaavat”:
Mahdollinen muistutus uudesta kaavaehdotuksesta tulee jättää 16.11.2026 klo 16 mennessä joko sähköisesti osoitteeseen kunta@liminka.fi tai postitse osoitteeseen Limingan kunta, Lakeustalo, Liminganraitti 10, 91900 Liminka. Kuoreen merkintä ”ERILÄ ASEMAKAAVA”.
Uudesta kaavaehdotuksesta pidetään yleisötilaisuus 26.10.2026 klo 17 Lakeustalolla, Liminganraitti 10, 2.krs. Yleisötilaisuudessa käsiteltäviä kysymyksiä voi esittää myös ennakkoon kunnanarkkitehdille sähköpostitse.
Lisätietoja: Kunnanarkkitehti Aatu Jämsä, aatu.jamsa@liminka.fi, p. 0403522179
Kaavakartta ehdotus II
Kaavaselostus ehdotus II
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Hulevesiselvitys liitteineen
Liikenneselvitys
Yleiskaavallinen tarkastelu
Luontoselvitys
Arkeologinen inventointi
Kaavoittajan vastineet OAS
Luonnosvaiheen palaute ja vastineet
1. Ehdotusvaiheen palaute ja vastineet
Viitesuunnitelma
Asemakaavan seurantalomake, Erilä ehdotus II
Ruutikankaan-Liminganlahden osayleiskaava
Limingan kunnanvaltuusto on (26.1.2026 § 4) päättänyt hyväksyä Limingan osalta Ruutikankaan-Liminganlahden osayleiskaavan
Osayleiskaavan hyväksymisestä on valitettu Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen
Kaavakartta ja merkinnät hyväksytty
Kaavaselostus hyväksytty
Liitteet hyväksytty
Lisätietoja: kunnanarkkitehti Aatu Jämsä, aatu.jamsa@liminka.fi, 040 352 2179
Tupoksen asemakaavan muutos ja laajennus Vesikarin ja Saunarannan alueilla
Tupoksen Vesikari-Tuiskula alueen asemakaavan muutoksesta on tehty uusi luonnosvaiheen esitys. Kaava-aluetta on laajennettu huomattavasti ja liikennejärjestelyitä on muutettu merkittävästi, joten se asetetaan nähtäville uudestaan luonnoksena (Luonnos II). Kaavahankkeen nimi (Tupoksen Vesikari-Tuiskula alueen asemakaavan muutos) on muutettu kuvaamaan paremmin laajentunutta kaava-aluetta: Tupoksen asemakaavan muutos ja laajennus Vesikarin ja Saunarannan alueilla.
Toisessa luonnosvaiheessa alueen liikenneturvallisuutta on parannettu huomattavasti, joukkoliikenteen edellytyksiä on parannettu, Saunarannan alueelle on kaavoitettu lisää tontteja ja Vesikarin keskuksen tuntumaan on mahdollistettu lisää tilaa lähipalveluille. Saunarannan ja Lintulammentien välille on kaavassa osoitettu uusi kehätiemäinen tieyhteys.
Kaavaluonnos II pidetään nähtävillä 17.12.2024 – 4.2.2025 välisen ajan Limingan kunnan ilmoitustaululla kunnanviraston aukioloaikana ja Limingan kunnan internet-sivuilla kohdassa ”Kaavoitus > Vireillä olevat kaavat”. Ohessa linkki: https://www.liminka.fi/asuminen-ja-rakentaminen/kaavoitus/vireilla-olevat-kaavat/
Kaavasta pidetään yleisötilaisuus 14.1.2025 KLO 17-19 Tupoksen nuorisotalo Huiskeella, Tuiskulanranta 3, 91910 Tupos
Mielipiteen kaavasta voi toimittaa 4.2.2025 klo 16 mennessä joko sähköisesti osoitteeseen kunta@liminka.fi tai postitse osoitteeseen Limingan kunta, Lakeustalo, Liminganraitti 10, 91900 Liminka. Kuoreen merkintä ”TUPOS VESIKARI”.
Lisätietoja:
vs kunnanarkkitehti Aatu Jämsä, aatu.jamsa@liminka.fi, 040 352 2179
tekninen johtaja Jaana Valjus, jaana.valjus@liminka.fi, 044 497 370
Kaavakartta
Kaavaselostus
Havainnekuva
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Valmisteluvaiheen palaute ja vastineet
