Lehtipuiden latvat sinistä taivasta vasten.

Kuntalaiset ideoivat osallistamisillassa puistoihin marjapensaita ja kuntoilulaitteita

Helmikuun alussa järjestettiin puistoalueiden suunnittelun osallistamisilta kuntalaisille Limingan kirjastolla. Uudistuksen kohteena tulevana vuonna on Katrinkedon leikkipuiston alue. Seuraavana mietinnässä ovat Suninhaka Alapäässä sekä Lumijoentien puistoalueet, kertoo puistopuutarhuri Sari Honka.

– Tilaisuudessa kerrottiin uudistettavien puistoalueiden tämän hetkisestä kunnosta ja alueiden käyttäjämääristä. Maisemasuunnittelija Minna Hänninen GreenDreams Oy:ltä esitteli alustavan luonnoksen Katrinkedon leikkipuistosta.

Luonnoksen pohjana oli Webropol-kyselystä saadut vastaukset. Kysely oli avoinna kuntalaisille joulukuussa.

– Tilaisuudessa oli hyvää keskustelua etenkin Katrinkedon leikkipuiston toimivuudesta ja leikkivälineistöstä. Alueelle toivottiin muun muassa turvaverkkoa leikkipuiston ja pelikentän välille sekä keinuja.

Frisbee-pelikorit jakoivat asukkaitten mielipiteitä, kun taas tilaisuudessa esitelty kiipeilytelinekokonaisuus sai mukavasti kannatusta.

– Oli hyvä kuulla käyttäjien mielipiteitä etenkin Katrinkedon leikkipuistosta, sillä juuri käyttäjäthän tietävät parhaiten, millaisia toimintoja alueelle kaivataan. Työpajassa kuntalaiset saivat esittää ideoitaan ja toiveitaan.

Hongan mukaan myös Lumijoentien varrella olevan Arvolanpuiston kehittämisestä tuli hienoja ajatuksia. Alueelle toivottiin puiden valaisemista, polkuja, penkkejä ja riippumattoakin esitettiin kivana ideana.

– Suninhaka kirkonkylällä on niin ikään uudistuksen kohteena. Alueella olevan maamäen toivottiin säilyvän, sillä keskustan alueen läheisyydessä on niin vähän mäenlaskupaikkoja. Samoin nuotiopaikan ja katoksen toivottiin säilyvän – ne ovat olleet hyviä eväsretkillä käydessä. Uutena ajatuksena alueen kehittämiseen tulivat marjapensaat ja kuntoilulaitteet.