Oulun seudun ympäristötoimi myöntää tunnustuspalkinnon kestävän kehityksen edistämisessä ansioituneelle paikalliselle toimijalle. Vuoden 2026 palkinnon saaja valitaan kuntalaisilta kerättävien ehdotusten perusteella. Palkinnon saajaksi voi ehdottaa Oulun seudun
Kategoria: Ilmasto- ja ympäristötyö
Hävikkiviikko haastaa pohtimaan ruoan arvostusta myös päiväkodeissa
Syyskuun 21.–27. päivä kouluilla vietetään jälleen tuttuun tapaan valtakunnallista hävikkiviikkoa, ja tänä vuonna teemaviikko laajenee ensimmäistä kertaa myös Limingan kunnan päiväkoteihin. Viikon tavoitteena on lisätä
Kestävä logistiikka tarvitsee yhteistyötä – Ruutikankaalla kohdataan 25.9.
Logistiikka-ala elää murroksen aikaa. Uudet käyttövoimat, kiristyvät päästövaatimukset ja muuttuvat toimintaympäristöt haastavat alan toimijoita etsimään kestävämpiä ratkaisuja. Samalla avautuu uusia mahdollisuuksia niin kuljetuksia ostaville yrityksille,
Limingan kunta kilpailuttaa Liminganjoen ja Ruotsinojan kunnostus- ja vesienhallintasuunnittelun
Limingan kunta on käynnistänyt VESI-hankkeen seuraavan vaiheen kilpailuttamalla Liminganjoen ja Ruotsinojan valuma-alueiden kunnostus- ja vesienhallintasuunnittelun asiantuntijapalvelut. Kilpailutuksen tavoitteena on löytää asiantuntijakumppani, joka tuottaa ajantasaisen kokonaiskuvan
Ympäristöblogi: Mitä Suomen luonto merkitsee sinulle?
Elokuun viimeisenä lauantaina on vietetty Suomen luonnon päivää jo 13 vuoden ajan, vuodesta 2013 lähtien. Vuonna 2017 Suomi oli ensimmäinen maa, joka antoi liputussuosituksen luonnon
Blogi: Vesiensuojelu alkaa jo ennen vesistöä
Kun puhutaan vesien suojelusta, ajatukset menevät helposti suoraan jokeen, järveen tai mereen. Vesistöihin vaikuttavat kuitenkin myös niitä ympäröivien alueiden maankäyttö ja toiminta. Siksi vesiensuojelussa on
Liminganlahden täyttömaakasojen jako jatkuu
Liminganlahden kosteikon rakentamisesta jäi yli maata, jota jaettiin toukokuussa hetken aikaa vapaasti kaikille täyttömaata tarvitseville. Jako kuitenkin keskeytettiin kesäkuun alussa törmäpääskyjen aloitettua pesien tekemisen maakasoihin.
Kohti entistä vetovoimaisempaa Liminganlahtea – uusi hanke käynnistyi
Erityisesti keväisin ja syksyisin Liminganlahti täyttyy muuttolinnuista ja luonnon ystävistä. Liminganlahden luontokeskuksen ympäristö on ainutlaatuinen ja merkittävä kohde myös kansainvälisesti, ja se houkuttelee paikalle vuosittain
Temmesjoen valuma-alueella rakennetaan tulevaisuuden vesienhoitoa
Temmesjoki on yksi ACWA LIFE -hankkeen viidestä valtakunnallisesta kehittämisalueesta. Kahdeksanvuotisessa hankkeessa etsitään uusia ratkaisuja vesienhoitoon ja toteutetaan vesiensuojelutoimia yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Temmesjoen kehittämisalueella valuma-aluekoordinaattori
Pohjois-Pohjanmaan asukkailta kaivataan vastauksia luonnon monimuotoisuutta kartoittavaan kyselyyn
Pohjois-Suomen elinvoimakeskus valmistelee parhaillaan Pohjois-Pohjanmaan luonnon monimuotoisuuden toimeenpanosuunnitelmaa (LUMO-ohjelma). LUMO-ohjelmat ovat uusi työkalu luontokadon torjumiseen ja luonnon monimuotoisuuden vahvistamiseen maakuntatasolla. LUMO-ohjelmaan kootaan ajantasainen tieto maakunnan
Vuoden kiertotalousteko -palkinto sataa Hahtikarin lukumetsän laariin
Vuoden Kiertotalousteko -palkinto valittiin kesäkuun 3. päivä kiertotaloustapahtuma ACEF2026 -forumissa. Palkinto myönnetään vuosittain rohkealle, kekseliäälle ja intohimoiselle kiertotalouden edistäjälle. Kiertotalouskeskus valitsi palkinnon saajaksi oululaisen Vaatelaastari
Uusi VESI-hanke parantaa Liminganjoen ja Ruotsinojan tilaa
Limingassa on käynnistynyt VESI-hanke, jossa tavoitteena on parantaa Liminganjoen ja Ruotsinojan veden laatua sekä kehittää alueen vesienhallintaa. Hanke tuo ajankohtaista tietoa vesistöjen tilasta ja valmistelee
Blogi: Hyvää luonnolle Lintukuvafestivaaleilla
Vastuullisuus ja kestävä kehitys ohjaavat tänä päivänä vahvasti kuluttajakäyttäytymistä, ja näitä asioita osataan ottaa huomioon koko ajan enenemässä määrin, myös tapahtumien järjestämisessä. Tapahtumista aiheutuu vääjäämättä
Blogi: Kiertotalous kunnissa – missä mennään Limingassa?
Kiertotalous on noussut viime vuosina vahvasti osaksi ilmastonmuutoksen torjuntaa ja poliittista päätöksentekoa. Suomessa tavoitteena on rakentaa koko talous kiertotalouden varaan vuoteen 2035 mennessä. Tämä tarkoittaa
Liminka etsii kolmannen kerran ilmastolähettiläitä – ilmoittaudu mukaan!
Limingan vuosille 2023–2027 laaditussa ilmasto- ja ympäristöohjelmaan on kirjattu viestinnälliseksi tavoitteeksi ilmastolähettilästoiminnan käynnistäminen. Ensimmäisen kerran lähettiläitä rekryttiin vuonna 2024, ja mukaan lähti kolme tahoa: ReWild
Luke kartoittaa rannikkoluonnon tilaa ja käyttöä – vastaa kyselyyn
Luonnonvarakeskuksen Niittyjen lumoa ja kestävää hoitoa -hankkeessa selvitetään kyselyn avulla rannikkoluonnon tilaa ja käyttöä. Kyselyllä halutaan kartoittaa näkemyksiä merenrantojen ja lähivesien tilassa tapahtuneista muutoksista ja
Avustus öljy- ja kaasulämmityksestä vaihtamiseksi jatkuu – nyt voit hakea!
Keväällä kerrottiin, että öljylämmityksen vähäpäästöiseen vaihtoehtoon vaihtamiseen tarkoitettu avustus päättyy vuoden 2025 aikana. Nyt omakotitalojen omistajille on kuitenkin hyviä uutisia – avustus jatkui marraskuussa 2025
Hiilinielu vai päästölähde? Selvitys avaa Limingan maankäytön ilmastovaikutuksia
Pohjois-Pohjanmaan maankäyttösektorin kasvihuonekaasutaseita ja hiilivarastoja on nyt selvitetty. Selvityksen tavoitteena on antaa kunnille tietopohjaa ilmastotyöhön. Laskenta auttaa hahmottamaan kunnan ilmastovaikutuksia, tukee hiilineutraaliustavoitteiden asettamista ja ohjaa
Liminka–Oulu -kaksoisraidehanke etenee – Valtioneuvosto ehdottaa 199 miljoonan euron rahoitusta
Hallitus antoi torstaina 20. marraskuuta eduskunnalle esityksensä vuoden 2026 talousarvioesityksen täydentämisestä. Esitykseen sisältyy muun muassa ehdotuksia uusien liikennehankkeiden käynnistämisestä. Hallituksen määräaikaiseen investointiohjelmaan ehdotetaan täydentävässä esityksessä
Ilmastoblogi: Kun kolme maapalloa ei riitä – kestävän kuluttamisen marraskuu
Limingan kunnan ilmastolähettiläänä haluan minäkin nostaa kuluttamisen keskusteluun. Marraskuu on hyvin ristiriitainen ajankohta kuluttajanäkökulmasta. Joululahjahankintojen paine kasvaa, Black Friday -mainokset pyrkivät nostattamaan kulutusta, Suomen talous
