Tietokonetta näppäilevät kädet.

Yrittäjä, kaipaatko käytännön niksejä markkinointiin? – Näin mainos syntyy näppärästi!

Millaisia palveluita Limingasta löytyy ja kuinka ne näkyvät kuluttajille? Laaja palvelutarjonta ei välttämättä ole kaikkien tiedossa, sillä yritykset satsaavat markkinointiin resurssiensa mukaan. Mikäli kaipaat yrittäjänä käytännön neuvoja markkinointiin, kannattaa raapustaa kalenteriin tiistaina 16.5. klo 15–17 pidettävä työpaja, vinkkaa Limingan kunnan viestintäpäällikkö Anu-Maija Kärjä.

– Aika monia kiinnostaa, kuinka oman yrityksen mainostamista voi tehdä itse. Kivasti taitetut mainokset niin julisteina, flyereina kuin sosiaalisessa mediassakin tekevät toimintaa näkyväksi ja houkuttelevat asiakkaita. Päätimme kääräistä hihat ja tarjota yrittäjille koulutuksen, josta saa eväitä mainosten tekemiseen. Mukana tilaisuudessa on myös kaksi liminkalaista viestintä- ja markkinointialan yrittäjää, jotka kertovat koulutuksen aluksi oman näkemyksensä siitä, miksi yrityksen kannattaa panostaa viestintään ja markkinointiin.

Canva on näppärä taitto-ohjelma, josta on saatavilla sekä ilmaisversio että maksullinen vaihtoehto. Maksullisessa ominaisuuksia on enemmän, mutta ilmaisversiollakin mainosten tekeminen onnistuu mainiosti. Jos olet innostunut opettelemaan Canvan käyttöä maksuttomassa työpajassa, toimi näin:

  1.  Varaa kalenteristasi tiistai 16.5. klo 15–17 (paikkana Lakeustalon toinen kerros).
  2.  Ilmoittaudu sähköpostilla osoitteeseen: anu-maija.karja@liminka.fi viimeistään sunnuntaina 14.5. Kerro samalla, otatko mukaan oman läppärin. Mikäli et omista läppäriä, pyrimme järjestämään käyttöösi lainakoneen.
  3. Mieti jo etukäteen, millaisen mainoksen haluat työstää ja ketä sillä on tarkoitus puhutella? Lataa koneellesi valmiiksi esimerkiksi yrityksen logo tai kuvia – ilmankin pääsee kyllä hyvälle alulle!
  4. Mene ennalta osoitteeseen canva.com ja luo itsellesi käyttäjätunnukset.

– Työpajan aluksi käymme läpi vielä tarvittaessa oman tunnuksen luomisen sekä kirjautumisen Canvaan. Tämän jälkeen tutustumme perustoimintoihin ja työstämme A4-kokoista julistetta. Nopeimmat käyttäjät voivat muokata mainoksestaan myös Facebookiin ja Instagramiin sopivat versiot sekä Facebookin tapahtumabanneriksi sopivan kuvan. Lämpimästi tervetuloa!

Lisätietoja saat halutessasi sähköpostitse: anu-maija.karja@liminka.fi