Limingan ydinkeskustaan, Lakeustalon läheisyyteen, nousee vuonna 2026 Pohjois-Suomen ensimmäinen Lotta-näköispatsas. Hankesuunnittelu aloitettiin vuonna 2016, kun huomattiin, ettei kunnasta löydy sotiemme naisille omaa muistomerkkiä, kertoo patsastoimikunnan puheenjohtaja Jukka Raitio.
– Nyt hankkeelle on myönnetty valtakunnallinen rahankeräyslupa, jonka avulla tulemme keräämään tarvittavat varat kuvanveistäjä Nina Sailon suunnittelemaan pronssisen patsaan toteuttamiseksi.
Väkilukuun suhteutettuna lottatoiminta oli valtakunnallisestikin arvioituna erittäin aktiivista vuosina 1939–1944 Limingassa ja naapuripitäjissä.
– Liminkaan nouseva Lotta-patsas kunnioittaa niin Limingan ja Rantalakeuden alueella kuin koko Suomessa toimineita Lottia sekä heidän tekemäänsä arvokasta työtä sotilaiden huoltamisessa ja hoitamisessa sekä monissa muissa erilaisissa annetuissa maanpuolustustehtävissä sekä alueellisissa huoltotehtävissä, taustoittaa patsashankkeessa niin ikään aktiivisesti toimiva Seppo Pietilä.
Yhtä tärkeänä Pietilä ja Raitio pitävät kaikkien kotirintamanaisten sodan- ja sodan jälkeisen uudelleenrakentamis- aikana tekemää työpanosta.
– Heidän harteilleen jäivät niin miesten kuin naisten työt. Sodan päätyttyä he joutuivat monessa liminkalaisessa kodissakin sen tosiasian eteen, että miehet palasivat sodasta vaikeasti vammautuneina, tai eivät palanneet ollenkaan.

Syyskuussa 99 vuotta täyttänyt Elvi Tervo Limingasta toimi talvisodan aikaan ilmavalvontalottana Limingassa. Syyskuussa 1941 hänet siirrettiin vaativiin ilmavalvontatehtäviin Kuusamoon, missä hän toimi ilmavalvontalottana jatkosodan loppuun saakka.
– Mukavalta tuntuu ajatus Lotta-patsaasta Liminkaan, kyllä minä kannatan hanketta ja toivon, että se toteutuu, Tervo kommentoi.
Mukavalta tuntuu ajatus Lotta-patsaasta Liminkaan, kyllä minä kannatan hanketta ja toivon, että se toteutuu. – Elvi Tervo
Patsashankkeen takana on tänä keväänä Limingan kunnanhallituksen perustama Tammenlehvän perinnetoimikunta. Rahankeruulupa patsasta varten on hankittu ja myönnetty 19.9.2023 Poliisihallinnolta Tammenlehvän Pohjois-Pohjanmaan perinneyhdistykselle, jonka kanssa Limingan perinnetoimikunta toimii tiiviissä yhteistyössä ja vastaa itse hankkeen toteuttamisesta paikallisesti.
– Aloitamme heti aktiivisen hankkeen varainkeruun järjestämällä erilaisia isänmaallisia tapahtumia ja tilaisuuksia sekä hakemuksien tekemisellä eri yhteisölle. Olemme kiitollisia kaikista lahjoituksista, pienistä ja isoista, joita toivomme niin yksityisiltä henkilöiltä, yhdistyksiltä, järjestöiltä, säätiöiltä ja yrityksiltä.
Hankkeen virallisena suojelijana toimii kansanedustaja Mari-Leena Talvitie, joka toi myös videotervehdyksensä tänään pidettyyn hankkeen julkistamistilaisuuteen. Voit katsoa tilaisuuden tästä linkistä.
Kuva patsaasta: Kari Kylänpää
Patsashankkeen tukemiseen tarvittavat tiedot:
Maksun saajana: Tammenlehvän Pohjois-Pohjanmaan perinneyhdistys
Tilinumero: FI22 5741 3621 0026 22, OKOYFIHH
Viite: 1920448
Rahankeräyslupa RA/2023/1066
Lisätietoja:
Limingan Tammenlehvän perinnetoimikunta / patsastoimikunta:
Jukka Raitio p. 040 736 0411, raitio.jukka@gmail.com
Seppo Pietilä p. 050 528 6438, sepi.pietila@dnainternet.net
Tammenlehvän Pohjois-Pohjanmaan perinneyhdistys:
Reijo Sallinen p. 040 554 3912
Tämän linkin kautta pääset suoraan Lotta-patsaan sivulle
