Osallistuvan budjetoinnin keltainen graafinen ilme

Vuoden 2024 osallistuva budjetointi lähtenyt mukavasti käyntiin – ideahaku käynnissä 4.2.2024 saakka!

Vuoden 2024 osallistuva budjetointi on käynnistynyt tammikuun alkupuolella ideavaiheen muodossa. Kuntalaisilla on mahdollista jättää ideoita avoinna olevaan ideahakuun sunnuntaihin 4.2.2024 asti.

– Olemme saaneet jo 31 erilaista ideaa, joka on hyvä alku! Vuonna 2023 saimme ideahaun kautta yhteensä 88 ideaa, kertoo kehityspäällikkö Laura Kelhä.

Tähän mennessä jätetyt ideat kohdistuvat viime vuosien tavalla paljolti liikuntapaikkoihin, virkistysalueisiin ja niiden kehittämiseen sekä puistoihin. Myös muunlaisille ideoille on tilaa osallistuvassa budjetoinnissa, joten nyt on aika ideoida! Tässä muutamia ajatuksia suuntaavia näkökulmia, joilla omaa ideaa voisi lähteä rakentamaan:

  1. Laajasti kuntalaisia hyödyttävät ideat: esimerkiksi avoimet kulttuuri-, musiikki- tai liikunnalliset tapahtumat.
  2. Lapsiin ja nuoriin, ikäihmisiin, perheisiin tai vaikkapa erilaisten harrastuneisuuden ympärille kohdistuvat ideat?
  3. Kuntalaisten liikkumista ja hyvinvointia tukevat ideat – huomioiden rajallinen max. 10 000 euron budjetti per idea.
  4. Kuntalaisten viihtyisyyttä ja turvallisuutta edistävät ideat
  5. Omaan asuinalueeseen liittyvät ideat

Jätetyt ideat käydään läpi helmikuun aikana ja niiden toteutuskelpoisuus tarkistetaan. Kuntalaisilla on mahdollisuus osallistua jätettyjen ideoiden jatkotyöstöön keskiviikkona 21.2.2024 Lakeustalolla (hybridi)työpajan muodossa. Tarkemmat tiedot OSBU24-työpajasta löydät kunnan tapahtumakalenterista.

Ideahaku on avoinna – kannustamme ideoimaan matalalla kynnyksellä!

Idean voit jättää tästä linkistä.

Paperisia osallistuvan budjetoinnin ideahakulomakkeita löydät Limingan kirjastosta, Tupoksen lähikirjastosta sekä Lakeustalon 3. kerroksesta, kunnanviraston infosta. Pyydämme ideoita ensisijaisesti sähköisen lomakkeen kautta. Muulla tavoin toimitettuja ideoita ei oteta vastaan – eli käytäthän ideahakulomaketta tai täytä ja palauta paperinen lomake kunnan toimipisteissä.

Sama henkilö voi jättää useamman idean – pyydämme kuitenkin jokaisen idean osalta täyttämään lomakkeen uudelleen. Tämä helpottaa ideoiden jatkokäsittelyä.

Jätettävän idean kriteerit:

  1. Idean tulee noudattaa Suomen lakia ja oltava yleisesti hyväksyttävä.
  2. Idea on oltava toteutettavissa kunakin vuonna määritellyllä rahasummalla.
  3. Idean tulee olla yleishyödyllinen, eli sen on hyödytettävä suurempaa ryhmää kuntalaisia.
  4. Idean tulee olla kunnan toteutettavissa ja kunnan vastuualueella.
  5. Ideat eivät voi olla Limingan kunnan päätösten tai olemassa olevien suunnitelmien vastaisia.
  6. Osallistuvan budjetoinnin ideat tulee toteuttaa aina kuluvan budjettivuoden aikana, tämän vuoksi ideoiden on oltava ketteriä ja nopeasti toteutettavia.
  7. Osallistuvaa budjetointia ei voi käyttää pitkäaikaisesti palkkakuluihin, eikä idean toteutus voi vaatia pitkäaikaista henkilöstöresurssia. Idean toteutus ei myöskään saa vaatia jatkuvia tai merkittäviä ylläpitokustannuksia.
  8. Osallistuminen on vapaaehtoista, eikä ideoiden jättämisestä ei makseta palkkiota.
  9. Ideoita voi jättää useamman kuin yhden, mutta jokainen idea tulisi jättää omanaan.
  10. Osallistuvasta budjetoinnista ei voi hakea avustusta kunnan ulkopuolisille tahoille, esimerkiksi järjestön tai yrityksen toimintaan.