Oletko tyytyväinen liminkalainen ja ylpeä kotikunnastasi? Etsimme juuri sinua Limingan mainoskasvoksi! Kyseessä on ‘Liian paljon hyvää yhteen mainokseen’ -kampanja, joka kertoo paikkakunnan erinomaisuudesta ja monipuolisuudesta.
– Yhteen kuvaan mahdutetaan hauskalla tavalla hyvän elämän elementtejä, jotka kertovat omaa tarinaansa Limingan viehätysvoimasta. Radioaalloilla alkuvuodesta startannut mainoskampanja laajentuu kesän kynnyksellä mainostauluihin ja muuhun markkinointimateriaaliin. Nyt etsinnässä on rohkeita liminkalaisia, jotka ovat valmiita heittäytymään mukaan kampanjaan, kertoo viestintäpäällikkö Anu-Maija Kärjä.
Erinomaista esimerkkiä kampanjailmeestä näyttävät Tupoksessa asuva Kaisa Salmu poikansa kanssa sekä Pappilanpellolla perheineen tyytyväisenä elelevä Teemu Haapala. Skopix Oy:n studiossa toteutetut valokuvat pitävät sisällään mainoskasvoille tärkeitä asioita. Lisäksi kampanjakuviin voidaan lisätä piirroselementtejä.
– Salmu on partiolaisena sonnustautuneena retkeilykamppeisiinsa ja reppuselästä kurkistaa Niittareiden junnuissa pelaava Akseli-poika. Haapalan kuvassa roolia ottaa musiikkiharrastus ja perheen kissat. Näillä kahdella kuvalla emme kuitenkaan pitkälle pötki ja haluaisimme kasvattaa kuvasarjaa useammalla liminkalaisella. Näin kunnan monipuolisuus pääsisi entistä hienommin esille.
Kerro meille, mitä sinun kuvasi kertoisi elämästäsi ja Limingasta! Jos kiinnostuksesi heräsi, laita viestiä: katariina.huikari@liminka.fi.

