Limmi-lippu liuhuu salossa

Paula Noronen julisti LimmiFestin alkaneeksi – katso kuvat!

Kirjailija, käsikirjoittaja ja kulttuurin moniottelija Paula Noronen vierailee Liminganlahden, Ojanperän ja Tupoksen alakouluilla tänään ja huomenna LimmiFesteihin liittyen. Oppilaille on varmasti siis luvassa mielenkiintoisia tarinoita rakastettujen hahmojen, kuten Supermarsun, takaa. Noronen on Limingassa ensimmäistä kertaa, ja ensivaikutelma oli dramaattinen.

– Saavuin Liminkaan viime yönä rajussa ukkosmyrskyssä, eikä vastaavaa salamavalojen räiskettä ole ollut tarjolla vielä missään muualla!

Osa kouluvierailusta oli maanantai-iltapäivänä jo takana päin, ja kuulijakunnassa oli kirjailijan mukaan aktiivisia osallistujia. Olipa yleisöstä heitetty myös hyvä ajatus parhaillaan työn alla olevaan Supermarsu-seikkailuun. Ennen kirjoittajan kammioon vetäytymistä Norosta pyydettiin suorittamaan LimmiFestien juhlallinen avaus ja lipunnosto Limingan pääkirjaston pihalla. Lippu nousi salkoon, vaikka Norosella ei ollutkaan hommasta aikaisempaa kokemusta. Maanantain sopivan tuulinen sää sai lipun liuhumaan komeasti, ja se saa hulmuta siellä lauantaihin saakka.

Loppuviikon ohjelmassa kirjallisuuspaneelia, bändikisaa ja karnevaalit

Torstaina LimmiFestien ohjelmassa on kirjallisuuspaneeli teemalla Sanat vaikuttajina. Mukana paneelissa ovat Noora Rautiainen ja Nelli Kivijuuri Limingan lukiosta, kirjailijat Mikko Koiranen ja Mikko With, Rantalakeuden päätoimittaja Henna Lammi sekä Lastenkirjainstituutin Helmi Kalaja. Heikki Sarvela -salissa klo 13 järjestettävään paneeliin on vapaa pääsy.

Perjantaina 30. elokuuta seudun nuoret artistit ja bändit mittelevät keskenään Abrahamin kulttuuripuistossa klo 18 alkavassa bändikisassa. Kuulijat pääsevät äänestämään suosikkiaan, ja äänestäneiden kesken arvotaan lippuja Cledoksen lokakuiselle keikalle. Bändikisan voittaja pääsee lämppäriksi samalle keikalle.

Lauantaina luvassa on kaiken kansan karnevaalit Krankka-areenalla. Päivä käynnistyy klo 11 karnevaalikulkueella, johon toivotaan runsasta ja mielikuvituksekasta osanottoa. Perinteisesti parhaat asut palkitaan ja kulkuetta säestää Lakeuden Puhallinorkesteri. Päivän aikana kuulemme lastenmusiikkiyhtye Orffien musisointia, sekä pääsemme tutustumaan Pyhän Päärynän tarinaan Säilättärien teatteria, sirkusta ja musiikkia yhdistävässä esityksessä. Säilättäret järjestävät myös esityksen jälkeen kaikille avoimen sirkustyöpajan.

Paula Noronen ja Janne Nevala nostavat Limmi-lippua salkoon.

Paula Noronen ja Janne Nevala nostavat Limmi-lippua salkoon.

Limmi-lippu liuhuu lippusalossa.