Tupoksessa tehdään päällystystöitä Tuomiarossa ja koulun ympäristössä

Tupoksessa, Tuomiaron alueella, tehdään perjantaina 13.9. alkaen katujen sekä kävelyn ja pyöräilyn väylien päällystystöitä, kertoo yhdyskuntainsinööri Vesa Anttila kunnallistekniikan liikelaitokselta.

– Päällystysohjelmassa on Tuomiarontie, Kulleronkierto ja Kulleronkierron ja Koivikonkierron välinen kävelyn ja pyöräilyn väylä.

Kävelyn ja pyöräilyn väylä Kulleronkierron ja Koivikonkierron välillä suljetaan väylän perusparantamisen vuoksi 13.9–14.9.2024 välisenä aikana. Päällystystyöt aloitetaan myöhemmin, alustavan aikataulun mukaan viikkojen 38–39 aikana. Kävelyn ja pyöräilyn väylä suljetaan myös päällystystöiden ajaksi. Katuväylät pyritään pitämään liikenteelle auki päällystystöiden aikana.

Alla olevassa kuvassa näkyvät uudelleen päällystettävät väylät.

– Pahoittelemme työmaan aiheuttamia häiriöitä liikenteelle. Päällystemassa on vastalevitettynä erittäin kuumaa, jopa 150-asteista. Vastalevitetyn päällystemassan päällä kulkemistä tulisi välttää. Huoltajien toivotaan neuvovan ja valvovan lapsia varovaisuudessa päällystystöiden aikana. Vastalevitetyn päällystemassan jäähtyminen voi kestää lämpimällä säällä useita tunteja, minkä vuoksi emme suosittele liikkumista pällysteellä vielä muutaman tuntiin levitystöiden jälkeen.

Tupoksen koulun alueen ja koululta Saunarannan suuntaan rakennetun kävelyn ja pyöräilyn väylän päällystystyöt alkavat näillä näkymin viikolla 38 ja niistä tiedotetaan vielä erikseen.