Rinki tiedottaa: Limingan Rantakurvin ekopiste lakkautetaan

Rinki lisää Pohjois-Pohjanmaalle 11 uutta muovinkeräyspistettä. Samalla lopetetaan kolme ekopistettä, joilla jätekertymät ovat jääneet pieniksi. Limingasta lopetetaan Rantakurvin, eli Liminganlahden ekopiste.

Ekopisteet suljetaan pienten kertymämäärien vuoksi. Rinki keskittää kaikkialla Suomessa ekopisteitään entistä enemmän sinne, missä ihmiset muutenkin liikkuvat, esimerkiksi päivittäistavarakauppojen yhteyteen. Lajittelusta tulee helpompaa, kun pakkausjätteet voi viedä kierrätettäväksi kauppareissun yhteydessä.

Kotitalouksille tarkoitetuille Rinki-ekopisteille voi tuoda maksutta kodin pakkausjätettä: kartonki-, lasi-, metalli- ja muovipakkauksia. Lisäksi Ringin kumppanit keräävät useilla ekopisteillä paperia ja vaatteita.

Mutta miten retkeilijän tulisi jatkossa toimia Liminganlahdella vieraillessaan?

– Limingassa suositaan roskatonta retkeilyä, joten Liminganlahdella nautittujen eväiden kääreet ja muut roskat pitäisi tuoda mukanaan pois. Tarkastelemme kuitenkin korvaavan kierrätyspisteen perustamismahdollisuutta, kertoo kunnallistekniikan liikelaitosjohtaja Marja-Riitta Vavuli-Kiviniemi.