Mikä on sinun ehdoton lempivirkistyspaikkasi Oulun seudulla? Mitä aluetta tai reittiä tulisi mielestäsi kehittää? Nyt on loistava tilaisuus vaikuttaa Oulun seudun virkistys- ja vapaa-ajan alueiden kehittämiseen!
Oulun seudun kunnat haluavat selvittää asukkaiden ja alueella muuten liikkuvien näkemyksiä siitä, miten seudun vapaa-ajan ja virkistyksen kohteita, alueita ja reittejä tulisi kehittää. Oulun seudun virkistys- ja vapaa-ajan alueiden kehittämissuunnitelmaa laaditaan parhaillaan, ja sen on määrä valmistua kesällä 2025. Suunnitelma toimii seudun yhteisenä ohjenuorana virkistys- ja vapaa-ajan alueiden kehittämisessä noin seuraavan kymmenen vuoden ajan. Suunnittelualue kattaa kaikki Oulun seudun kahdeksan kuntaa: Hailuodon, Iin, Kempeleen, Limingan, Lumijoen, Muhoksen, Oulun ja Tyrnävän.
Suunnitelman tavoitteena on virkistys- ja vapaa-ajan palveluiden määrän ja laadun sekä käyttäjien tarpeiden mukaisten palvelujen turvaaminen.
– Kyseessä on oleellinen paperi, sillä uusien palveluiden sijoittumista mietitään jatkossa kehittämissuunnitelman pohjalta. Samalla se ohjaa myös jo olemassa olevien palveluiden kehittämistä, maankäytön suunnittelua, matkailua ja kestävää liikkumista, summaa Limingan kunnan tekninen johtaja Jaana Valjus.
Kehittämissuunnitelman laadintaa ohjaavat Oulun seudun kunnat, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Pohjois-Pohjanmaan liitto, BusinessOulu sekä Metsähallitus. Asiantuntijakonsulttina prosessissa toimii Ramboll Finland Oy.
Näkemyksiä kartoitetaan lokakuun aikana
Oulun seudun virkistyksen ja vapaa-ajan palveluita käyttävillä asukkailla ja vierailijoilla on mahdollisuus osallistua suunnitelman laatimiseen vastaamalla verkkokyselyyn. Palautetta voi antaa kyselyssä myös suoraan kartalle. Mitkä ovat vapaa-ajan lempipaikkojasi Oulun seudulla, mitkä ovat tärkeimpiä virkistyspalveluita sekä missä piilee kenties helmiä? Miten paikkoja tulisi parantaa? Palautetta voi antaa myös muun muassa kohteisiin saapumiseen, laatutasoon ja esteettömyyteen liittyen.
Kysely on auki 3.11. saakka. Vastanneiden kesken arvotaan palkintona kaksi 50 euron arvoista lahjakorttia urheilu- tai retkeilytarvikkeiden liikkeeseen.
Voit halutessasi tutustua Oulun seudun virkistys- ja vapaa-ajan alueiden kehittämissuunnitelman taustoihin ja seurata hankkeen etenemistä tämän linkin kautta.
Vastaa kyselyyn tästä linkistä.
Lisätietoja kyselystä antaa:
Yleiskaavapäällikkö Paula Paajanen
Oulun kaupunki
paula.paajanen@ouka.fi
Uutista päivitetty 1.11. klo 10.13: Päivitetty tieto kyselyn aukiolon jatkamisesta sunnuntaihin, 3.11. saakka.
