Syyslomaviikon maanantai starttasi mukavasti kunnan hyvinvointipalvelujen järjestämän Äxön-tapahtuman myötä. Jo perinteeksi muodostunut tapahtuma keräsi kaikenikäisiä kuntalaisia liikkumaan Linnukka-hallille ja nauttimaan hyvästä musiikista Krankka-areenalle.
Linnukka-hallilla kävi vilinä lapsille järjestetyn päivätapahtuman aikaan. Aulassa halukkaat pääsivät kiipeämään valjaiden varassa kohti kattoa, salista löytyi muun muassa kasvomaalausta, temppurataa ja metsästyssimulaattoria. Äxön-tapahtuman ensimmäinen osa keräsi hyvin väkeä, arvioiden mukaan yli 150 lasta kävi paikan päällä kokeilemassa eri pisteitä ja nauttimassa loman aloituksesta.
Heti Linnukka-hallin tapahtuman päätyttyä kello kolmen aikaan, katseet alkoivat kääntyä viereiselle Krankka-areenalle. Edeltävästä illasta lähtien areenan sisällä oli aherrettu, kun saliin pystytettiin salibandy-kaukalon sijaan lavarakenteet ja äänentoistokoppi. Mutta mitä oli tapahtumassa?
Puoli viiden aikaan se selvisi, kun areenan ovet avautuivat yleisölle. Alkamassa oli kahden tunnin musiikkitykitys paikallisten Rantalakeus Rokki -tapahtuman voittajien SharpShooterin ja M1ROn aloittamana. Rock-henkistä musiikkia soittava liminkalais-oululainen bändi Sharpshooter avasi illan ja lämmitteli yleisön menevällä vedollaan illan räppäreitä varten. M1ro siirsi taajuudet räppiaalloille varmalla esiintymisellä, ja sitten jäätiinkin hetkeksi odottamaan illan päätähteä.
– Lavalta näki hyvin, kuinka juuri ennen pääesiintyjää salin reunoilla viihtyneetkin säntäsivät kohti eturiviä, kehuu illan juontamisesta vastannut etsivä nuorisotyöntekijä Juho Ljokkoi.
Äxön-tapahtuman iltaosuus huipentui kansallisesti tunnetun rap-artisti Cledoksen keikkaan, joka sai paikalle saapuneet hyppimään, taputtamaan ja huutamaan idolinsa rohkaisemana. Cledos otti yleisönsä haltuun kunnioitettavalla tavalla, unohtamatta kiitellä lämppäreitään, tai tapahtuman järjestäjiä. Illan aikana kuultiin yleisönkin laulamaan saaneet hitit ”Liian moni”, ”Jos mä oisin sä” ja ”Kauemmas” ja monta muuta.
– Oli mukava nähdä, kuinka lava otetaan ammattitaidolla haltuun ja tuotetaan yleisölle varmasti unohtumaton elämys, kuvaa Ljokkoi.
Ennakkolippuja myytiin yli 400
Isot kiitokset ansaitsee yleisö, joka piti mekkalaa koko keikan ajan ja antoi isot aplodit jokaiselle esiintyjälle. Eturivissä koko iltapäivän kestänyt odotus palkittiin, kun ensimmäisenä jonoon jo yhden aikaan saapuneet nuoret pääsivät näkemään illan tähdet hyvin läheltä. Välillä eturivissä meinasi olla ahdasta, jolloin juontaja pyysi yleisöä ottamaan askeleen tai pari taaksepäin.
– Paikalla oli yli 400 ennakkolipun ostanutta lasta, nuorta ja aikuista, ja oveltakin myytiin vielä lippuja, eli tiivis oli tunnelma, kertoo tapahtuman aikaan häirintäyhdyshenkilönä toiminut etsivä nuorisotyöntekijä Marjaana Reinikainen.
Turvallisemman tilan periaatteiden mukaan toteutettu, päihteetön ja ikärajaton tapahtuma sai kiitosta myös ilmaisen narikan ja korvatulppien jaon johdosta.
Keikan jälkeen kotimatka saattoi alkaa illan biisejä hyräillen. Päivän mittaan taivaalta tullut sadekin oli päättynyt, ja ilta pimentynyt. Krankka-areenalle jäi savukoneen viimeiset savunrippeet, hajuvesien tuoksu ja muutamia glitterhippujakin oli hyppiessä tipahdellut lattialle keikalle laittautuneiden hiuskoristeista. Hyvinvointipalvelujen eli kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalvelujen väki yhdessä yhteistyökumppanien kanssa purki keikkaa varten rakennetut elementit.
– Kotiin lähtiessä päällimmäisenä oli hyvä mieli hyvin järjestetystä tapahtumasta: kiitos kaikille yleisössä tapahtumaan osallistujille, yhteistyötahoille ja tietysti itse artisteille!, summasivat liikuntapalvelupäällikkö Janne Laamanen ja nuorisopalvelupäällikkö Mika Nieminen.
