Värikkäät kansiot hyllyssä.

Koontisivu kokoaa kunnan hankkeet yhteen

Limingan kunta kehittää toimintaansa, palveluitaan, infrastruktuuriaan ja elinvoimaansa vahvasti hankkeiden avulla. Kehittämishankkeet ovat erinomainen tapa esimerkiksi kokeilla uusia toimintatapoja tai kehittää täysin uusia palveluita kuntalaisille.

– Hankkeet ovat ikään kuin bensiiniä kehittämistyön liekkiin: ulkopuolisen rahoituksen ansiosta voimme kokeilla ketterästi ja pienellä riskillä uusia toimintamalleja, ilman että testitoiminta kuormittaa kuntataloutta. Limingassa ulkopuolista hankerahaa on osattu käyttää nerokkaasti strategian mukaisiin kehittämiskohteisiin, kertoo elinvoimajohtaja Teemu Haapala.

Limingassa on aikaisempina vuosina kunnostettu hankerahoituksella muun muassa pyöräteitä, rakennettu Abrahamin kulttuuripuistoon kesäteatteripuitteet, Liminganlahden luontokoulurakennus, tulistelupaikkoja Rantakylään ja luontokeskukselle sekä asvaltoitu Liminganportin yritysalueen teitä. Mainittujen rakenteiden rahoittaminen yksin kunnan pussista olisi tehnyt budjettiin huomattavan kalliin loven.

– Hankerahoitus nähdään tärkeänä strategisena työkaluna kunnan kehittämisessä. Investointien lisäksi olemme kehittäneet hankkeissa Limingan nykyisen työllistämisen mallin, koulutusmatkailun vientimallin sekä parantaneet muun muassa nuorten liikenneturvallisuutta.

Hankkeiden toteutus ei rajoitu yksin kunnan toimintaan, sillä Liminka tukee myös paikallista elinkeinoelämää hallinnoimalla yritysryhmähankkeita ja avustamalla yrityksiä investointitukien ja yrityskohtaisten kehittämistukien hakemisessa.

Millaisia hankkeita Limingassa on meneillään?

Kunnan hankesalkku on varsin laaja, sillä se kattaa muun muassa liikenneväylien kehittämisen ja rakentamisen, ympäristötyön, koulujen harrastustoiminnan, matkailun kehittämisen sekä kunnan oman henkilöstön osaamisen ja työhyvinvoinnin parantamisen. Aikaisemmin kunnan toteuttamia hankkeita on esitelty nettisivuilla eri palvelualuiden alle jaoteltuna, mutta hankkeiden esittelytavoissa on ollut suuria eroja eikä yksittäistä hanketta ole välttämättä ollut kovin helppo löytää. Hankkeita voi hakea nettisivuilta hakutoiminnan kautta, mutta ellei hankkeen tarkka nimi ole tiedossa, voi kaivattu tieto jäädä sivujen syövereihin.

– Päätimme yhdenmukaistaa kunnan toteuttamien hankkeiden esittelytavan siten, että niiden tiedot olisivat jokaisella palvelualueella suurin piirtein samalla tavalla kirjattuja. Eri palvelualueiden käynnissä olevat ja jo päättyneet hankkeet on kirjattu nyt samanlaisille sivupohjille, mikä helpottaa tiedon löydettävyyttä, kertoo Limingan kunnan hankeasiantuntija Heidi Niemelä.

Päättyneiden hankkeiden tietoja säilytetään sivuilla korkeintaan viiden vuoden ajan. Miltei kaikki kunnan käynnissä olevat sekä kaikki jo päättyneet hankkeet on esitetty tiivissä muodossa, alasvetolaatikoiden kautta. Osa hankkeista on kuitenkin toimenpiteiltään ja toteutukseltaan niin laajoja, että niillä täytyy olla omat hankesivunsa. Näille hankekohtaisille sivuille on ohjaus palvelualuekohtaisilta hankesivuilta.

– Esimerkiksi Harrastava Liminka -hanke on sen verran laaja kokonaisuus ja hanketta on toteutettu niin monta vuotta, ettei sen tietoja ole järkevää esittää muulla tavalla kuin omana sivunaan. Toista oman sivunsa vaativaa hanketyyppiä edustaa KASVA -hanke, jossa hankkeen kohderyhmälle täytyy saada välitettyä tietoa heitä koskevista tapahtumista, eikä tämä onnistuisi alasvetolaatikon kautta.

Hankkeiden paikallistamista haluttiin yksinkertaistaa, ja kaikki hankkeet koottiin yhteen paikkaan. Kunnan hanketoiminta -sivu sisältää kaikki kunnan käynnissä olevat ja suurimman osan korkeintaan viisi vuotta sitten päättyneistä hankkeista. Hanketoiminta -sivun linkki löytyy heti kunnan nettisivujen etusivulta, pääkuvan alapuolen linkkilistasta. Sivulle pääsee myös nettisivujen päävalikosta, otsakkeen Kunta ja hallinto -alta.

Pääset tutustumaan Kunnan hanketoiminta -sivulle tämän linkin kautta.

Hankekoontisivun linkin sijainti Limingan kunnan etusivulla.