Kokouskuva Liminka-logolla

Kunnanhallitus kokoontuu vuoden ensimmäiseen kokoukseen

Kunnanhallitus kokoontuu vuoden ensimmäisen kerran maanantaina 27. tammikuuta. Hallitus saa muun muassa tiedoksi työterveyshuollon kilpailutuksen katsauksen. Limingan kunta on ollut mukana Oulun kaupungin työterveyshuollon hankinnan kilpailutuksessa, ja kilpailutuksen voitti Terveystalo Oy.

Alue- ja kuntavaalit toimitetaan tänä vuonna 13. huhtikuuta, ja uusi kunnanvaltuusto aloittaa kautensa virallisesti 1. kesäkuuta. Edessä on siis kaksien vaalien kevät, ja alue- ja kuntavaalit toimitetaan ensimmäistä kertaa samanaikaisesti.

– Vaalivalmistelut etenevät tammikuun ensimmäisessä kokouksessa kirkonkylän ja Tupoksen vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettamisella. Vaalilautakunnan tehtävänä on vaalipäivän äänestämisen järjestäminen sekä alustava ääntenlaskenta. Vaalitoimikunnan tehtävänä on puolestaan järjestää ennakkoäänestys laitoksissa, summaa hallintojohtaja Päivi Keltanen.

Lisäksi hallitus nimeää jäsenet Oulun seudun työllisyysalueen johtoryhmään, Pohjois-Pohjanmaan kyläneuvostoverkostoon sekä yhtymäkokousedustajan OSAOn ylimääräiseen yhtymäkokoukseen.

Tutustu esityslistaan tästä linkistä.