Poliisihallitus on antanut poliisilaitoksille ohjeen koulujen kanssa tehtävän yhteistyön lisäämisestä. Tähän kuuluvat koulujen kanssa käytävät neuvottelut erilaisissa vakavammissa ongelmanratkaisutilanteissa ja yhteydenpidon varmistaminen, valtakunnalliset virtuaaliset oppitunnit ja laillisuuskasvatus. Oulun poliisilaitokselta kerrotaan, että pyrkimyksenä on lisätä poliisipartioiden käyntejä kouluihin ja niiden läheisyyteen muun toiminnan ohella.
Oulun poliisilaitoksen alueella uusi toiminta alkaa helmikuussa
Poliisipartioilla ei ole suunnitelmallista ohjelmaa kouluilla, vaan tarkoitus on tuoda poliisin rauhallista läsnäoloa tutuksi koulujen oppilaille ja henkilökunnalle. Oulun poliisilaitoksen poliisipäällikkö Mika Heinilän ja apulaispoliisipäällikkö Arto Karnarannan mukaan partio voi esimerkiksi koulun pihalla kertoa poliisin työstä ja ajoneuvoista tai käydä koulun sisällä juttelemassa välitunnilla olevien oppilaiden kanssa. Partio voi myös käydä opettajien huoneessa juttelemassa opettajien kanssa.
– Toisinaan poliisi voi vain käy poliisiautolla koulun ympäristössä. Ajankäyttö tähän uuteen toimintamalliin riippuu päivän operatiivisesta tilanteesta, sillä hälytystehtävien hoitaminen on päätehtävämme.
Kouluvierailut saattavat ensin herättää kysymyksiä ja kummastusta, mutta toiminnan tavoitteena on, että poliisi tutustuu kouluihin ja oppilaisiin. Pyrkimyksenä on luoda lapsille ja nuorille turvallisuuden tunnetta siten, että poliisi on koulun alueella ja keskustelee ja herättää luottamusta. Koulupoliisitoiminta Oulun poliisilaitoksen alueella tehostuu ja 1.2.2025 alkaen alueella toimii neljä päätoimista koulupoliisia.
Lisätietoa aiheesta löytyy tämän linkin kautta.
