Nainen tekee lumienkelin ja koira katselee vieressä.

Vetovoimaa ja vireyttä – vuoden ensimmäinen kuntatiedote on julkaistu tänään

Liminkalaisiin koteihin jaetaan tänään kuntatiedote Rantalakeus-lehden välissä. Pääkirjoituksessa elinvoimajohtaja Teemu Haapala kertaa elinvoiman eri osatekijöitä ja tarjoaa lyhyen katsauksen kunnan ensimmäiseen elinvoimaohjelmaan. Keskiaukeamalla syvennytään muun muassa Ruutikankaan tulevaan vuoteen sekä aloittavan yrittäjän palveluihin, joita Limingassa on tarjolla.

Kuntatiedotteessa kerrotaan myös vuoden 2025 osallistuvan budjetoinnin aikataulusta. Helmikuussa luvassa on tammikuussa kerättyjen ideoiden yhteiskehittäminen ja kommentointi. Mukana on lisäksi tuttuun tapaan kunnan työntekijöiden esittelyä ja kevään tapahtumatarjonnan kooste.

– Erinomaisten artikkeleiden lisäksi kuntatiedote sisältää paljon paikallisten yhdistysten menovinkkejä sekä tapahtumailmoituksia, vinkkaa viestintäpäällikkö Katariina Huikari.

Kuntatiedotteen painoversioon oli eksynyt virhe, jonka mukaan Amadeus Lundbergin konsertti olisi 15.3. Heikki Sarvela -salissa, kun oikea konserttipaikka on Lakeustalo. Lippu.fi:stä ostetuissa lipuissa konserttipaikka lukee oikein. Virheellinen tieto on korjattu Limingan kunnan sivuilla olevaan kuntatiedotteen pdf-versioon, jonka pääset lukemaan tästä linkistä. Mukavia lukuhetkiä!

Uutista päivitetty 5.2.2025 klo 13.26: Lisätty tieto tapahtumasivun painoversiossa olevasta virheestä, ja päivitetty kuntatiedotteen virheetön versio jakolinkin taakse.