Lapset muksubussin kyydissä talvisessa maisemassa.

Muksubussi vei Oskarin tuvan lapset Rantakylään asti

Viime viikolla saatiin vielä nauttia hyvistä hiihtokeleistä, kun Aapin päiväkodin 3–5-vuotiaiden Oskarin tuvan pienryhmä suuntasi retkelle Rantakylään. Noin viiden kilometrin mittainen matka taittui mukavasti sähköavusteisella Muksubussilla. Retkiä on tehty Aapin päiväkodissa ennenkin, mutta retkisäde on ollut aikaisemmin pienempi. Kokemus osoitti, että viiden kilometrin siirtymä ei ole ongelma.

Aivan huippuretki! Matkakaan ei ole paha – sen ajoi Muksubussilla tosi nopeasti. Välillä oli vähän liukasta, mutta helppo oli ajella. Ajomatka oli sopiva alkulämppä ennen lasten kanssa hiihtoa. Muksubussilla on tosi hyvä tehdä tuommoisia retkiä, kertoo kiertävä varhaiskasvatuksen lastenhoitaja Vuokko Hatula.

Lapset mahtuivat kyytiin mukavasti, mutta suksille ei enää ollut pyörän kyydissä sijaa. Niinpä hiihtovälineet tuotiin paikalle toisen työntekijän kyydillä. Perillä Rantakylässä ohjelmassa oli hiihtolenkin lisäksi tietysti tulistelupaikalla vietetty yhteinen eväshetki. Retkiläisten mielipiteet päivästä olivat myönteisiä.

– Kaikki oli kivaa. Tykkäsin erityisesti hiihdosta. Muksubusseilu on ihan ok, kertoo Laila Kotkavaara.

Martta Oinas puolestaan toteaa, että hiihtäminen ja eväiden syöminen oli hauskaa. Retkiä Muksubussilla voisi hänen mielestään olla joka päivä.

Vastaavia retkiä tehdään muissakin Aapin päiväkodin ryhmissä, ja kulkuväline on ollut kovassa käytössä. Varauskalenteri täyttyy hetkessä, ja tänä talvena bussilla on kuljettu usein luistelemassa.

– Kun voimat eivät kulu kentälle kävelyyn, lapset jaksavat paremmin luistella. Muksubussi mahdollistaa aapilaisille retket kauemmaksikin, paikkoihin, jonne lapset eivät jaksa kävellä. Sillä on esimerkiksi käyty eri puistoissa kirkonkylällä ja muun muassa Arboretumissa, summaa Aapin päiväkodin johtaja Outi Leinonen.

Aapin päiväkodin lapset ladulla.