YLE ei jatka Miljoona roskapussia -kampanjaansa tänä keväänä, mutta Limingassa siistitään alueita entiseen tapaan.
– Kaipaamme kuntalaisten apua tänäkin vuonna, että saamme ympäristömme viihtyisäksi ennen kesää, kertoo liikelaitosjohtaja ja maisemasuunnittelija Marja-Riitta Vavuli-Kiviniemi kunnallistekniikan liikelaitokselta.
Pienet roskapussit voi viedä puistoroskiksiin, tai jos tilaa ei ole, puistoroskisten viereen. Talkooporukan kasaamat roskat, tai muut suuremmat roskamäärät, voi ilmoittaa poisvientiä varten kunnan puistopuutarhurille, Sari Hongalle.
– Kuka tahansa voi osallistua talkoisiin viihtyisämmän lähiympäristön puolesta. Kannustammekin erityisesti liminkalaisia yhteisöjä ja kouluja tulemaan mukaan kadunvarsia ja viheralueita siistimään, Honka lisää.
Tavoitteena on saada Liminka siistiksi äitienpäivään mennessä. Kirjastolla on lainattavana tarvittaessa roskapihdit. Kauppapusseja uusiokäyttämällä voidaan vähentää syntyvän muovijätteen määrää. Koirankakat olisi hyvä kerätä pois tienvarsilta ja puistoista roska-astioihin. Limingan kunnan yleisille alueille on sijoitettu myös erityisesti tupakkatuotteille tarkoitettuja roskiksia.
