Toivomme, että varhaiskasvatuksen piirissä olevien lasten huoltajat käyttäisivät pienen hetken aikaansa vastaamalla alla olevasta linkistä avautuvaan kyselyyn, jonka tarkoituksena on arvioida lapsen varhaiskasvatusryhmän pedagogista toimintaa. Haluamme kehittää Limingan kunnan varhaiskasvatusta ja pedagogista toimintaa entistä laadukkaammaksi.
– Mielipiteenne ja kokemuksenne ovat meille tärkeitä, jotta voimme kehittää toimintaamme tukemaan parhaalla mahdollisella tavalla lapsenne hyvinvointia, kasvua ja oppimista, kertoo varhaiskasvatusjohtaja Sari Supperi.
Aikaa vastaamiseen menee maksimissaan 10 minuuttia. Kysely on avoinna 1.–12.5. Vastaamaan pääset tästä linkistä.
