Oletko joskus nähnyt Limingan pyöräteillä aurinkoisesti hymyileviä ja aurinkoisen keltaisilla pyörillä ajavaa porukkaa? Kyseessä on keväisin asvalttiteille suuntaava hyväntekeväisyyspyöräilijöiden sakki, Team Rynkebyn Oulun joukkue. Mutta mikä on tämä mehujuomista nimensä saaneen pyöräporukan tarina ja tarkoitus?
Team Rynkebyn jäsenet pyöräilevät Pariisiin kerätäkseen rahaa vakavasti sairaille lapsille. Suomen joukkueet keräävät varoja Sylva ry:lle, joka tarjoaa tukea ja toimintaa syöpäsairaiden lasten perheille, nuorille ja nuorille aikuisille valtakunnallisesti, sekä Aamu Säätiölle, joka rahoittaa lasten syöpien hoitotutkimusta. Varoja kerätään sponsorointisopimusten ja erilaisten tapahtumien kautta. Limingan kunta on sponsoroinut toimintaa useina vuosina, eikä tämäkään vuosi ole poikkeus.
Suomessa toimii tällä hetkellä kahdeksan eri joukkuetta, joista pohjoisin löytyy Oulusta. Pariisiin polkevien joukkue kasataan vuosittain uudestaan, ja osallistujat valikoidaan hakemusten perusteella. Mukana on joka vuosi sekä konkareita että ensikertalaisia ja osallistujien ikähaarukka on laaja. Tänä vuonna Oulun joukkueessa on mukana 40 pyöräilijää sekä 10 huoltotiimin jäsentä, ja osallistujat ovat iältään noin 24–65 vuoden väliltä.

Treeneillä nostatetaan kuntoa ja tiimihenkeä
Oulun joukkueessa on tänä vuonna mukana tuposlainen pyöräilijä Irmeli Hannula. Toiminnan taustalla olevat teemat ja hyväntekeväisyyskohteet koskettivat, ja maantiepyöräilyä jo ennestään omaksi ilokseen harrastanut Hannula päätti hakea mukaan. Päätös vaati silti myös harkintaa.
– Osallistuminen vaatii sitoutumista harjoitteluun ja varainkeruuseen vakavasti sairaiden lasten hyväksi. Kaikki sponsorituotot menevät Aamu Säätiölle ja Sylva ry:lle, ja pyöräilijät kustantavat pyörä- ja varustehankintoihin sekä matkaan liittyvät kulut itse.
Joukkueeseen hakijoilta ei edellytetä pyöräilykokemusta tai huippukuntoa – sen sijaan jokaisen on hyvä sitoutua kehittämään peruskestävyyttä heti joukkueeseen valinnan jälkeen. Syys- ja talvikaudella joukkue treenaa sisäpyöräilytunneilla kaksi kertaa viikossa, ja sunnuntaisin on ohjelmassa kahden-kolmen tunnin sauvakävelylenkki. Lihaskuntoharjoittelua ja kehonhuoltoakaan ei ole syytä unohtaa.
Huhtikuussa joukkue pääsi ulkolenkkien makuun ja ajokilometrien kerääminen on kovassa vauhdissa. Jokaisen pyöräilijän tulisi tavoitella noin 2 500 kilometrin ajoa ennen Pariisin lähtöä, ja startti on enää vajaan 50 päivän päässä. Suurin osa harjoittelusta tulee tapahtua joukkueen kanssa, jotta oppii ryhmäajon ja sen säännöt. Viikottaisissa pyöräilytreeneissä kilometrit karttuvat, ja Oulun alueen pyöräreitit ja ympäristökunnat Yli-Iitä ja Muhosta myöten tulevat tutuiksi. Hannulan ensimmäinen tonni tuli täyteen toukokuun puolivälissä.
– Kun hain mukaan, sitouduin harjoitteluun määrätietoisesti. Peruskuntoa rakennetaan pitkäjänteisellä työllä, eikä sitä tehtävää voi kiriä parissa viikossa ennen Pariisiin lähtöä. Treeneillä on myös toinen tärkeä merkitys, sillä niissä hitsaudutaan yhteen joukkuekavereiden kanssa. Tiimiytymistä tukee myös useissa tapahtumissa yhdessä tehtävä varainkeruu.

Hannula on ollut tyytyväinen päätöksestään lähteä mukaan Team Rynkebyn joukkueeseen ja hän suosittelee osallistumista lämpimästi myös muille mukaan lähtöä harkitseville. Kokemus on jo nyt antanut paljon positiivisia hetkiä liikunnan parissa ja uusia mahtavia tuttavuuksia.
– Samalla kun teemme hyvää pienten puolesta, teemme hyvää myös itsellemme!
Joukkueeseen voi osallistua myös muussa roolissa kuin pyöräilijänä: Liminganlahden koulussa perusopetuksen saksan ja ruotsin opettaja ja lukiossa saksan opettajana työskentelevä Liisa Wieri on mukana huoltotiimissä, jonka tehtävä on pitää huolta nimenomaan pyöräilijöistä ja heidän ruokahuollostaan. Wieri tovereineen huolehtii kaikesta niin, että pyöräilijät voivat keskittyä omaan suoritukseensa. Myös huoltotiimin jäsenet ovat voineet osallistua syksyn ja talven peruskuntokauden treeneihin.
– Ystäväni on mukana pyöräilijöiden joukossa, ja hän kertoi, että huoltotiimiin kaivattaisiin lisää porukkaa. Tuntuu hienolta päästä käymään Pariisissa ensimmäistä kertaa näissä merkeissä!
Liminkalaiset lapset juoksivat varoja Aamu säätiölle
Liminganlahden koulun pihalla käy viileä tuuli, vaikka sää onkin aurinkoinen. Pihaa kiertää lukuisia nuoria. Käynnissä ei kuitenkaan ole liikuntatunti, vaan nuoret osallistuvat Team Rynkebyn varainkeruutapahtumaan, koulujuoksuun. Tapahtumassa lapset juoksevat tai kävelevät merkittyä reittiä annetun ajan, ja opettaja merkitsee kierrettyjen kierrosten määrän ylös. Lasten mikrosponsorit, eli huoltajat, kummit, isovanhemmat, sukulaiset tai muut henkilöt maksavat ennalta sovitun summan tapahtuman jälkeen Aamu säätiölle. Koulujuoksun tuotto menee lyhentämättömänä hyvään tarkoitukseen, kun lapset juoksevat lasten puolesta.
Joukkueen sisällä koulujuoksutiimiin kuuluva Hannula ja huoltotiimiin kuuluva Wieri ovat saapuneet paikalle kannustamaan ja kirittämään oppilaita. Liminganlahden lisäksi perjantaina 16. toukokuuta juostiin myös Ojanperän koululla, joten yhteensä tapahtuma kosketti noin 1 300 oppilasta. Koulujuoksuja järjestettiin Limingassa ja Tupoksessa aikaisemmin toukokuussa myös päiväkodeissa.
– Oulun joukkue on tavoittanut tällä kaudella Suomen eniten koulujuoksijoita: yhteensä noin 12 000 lasta ja nuorta! Wieri kertoo.

Irmelin pyöräilyvinkit
Oma suosikkikohteeni Limingassa on Liminganlahden luontokeskus ja siitä Lumijoen suuntaan. Kävimme luontokeskuksella joukkueen kanssa yhteislenkillä äitienpäivää edeltävänä lauantaina.
Team Rynkeby Oulu ja Terva-ajot ry järjestävät 19.6.2025 Yöpyöräilyn. Silloin ajamme Maikkulasta Kempeleen, Limingan, Tyrnävän ja Muhoksen kautta takaisin Ouluun ja erivauhtiset ajajat ovat myös tervetulleita mukaan. Lisätietoa yöpyöräilystä löytyy tästä linkistä.
Oulun Pariisin lähtötapahtuma järjestetään 30. kesäkuuta Rotuaarilla. Varsinainen Pariisiin pyöräily tapahtuu 4.–12. heinäkuuta, ja matkaa voi seurata somekanavistamme.
Meidän kanssa pyöräilyä pääsee kokeilemaan myös Pariisin reissun jälkeen niin sanotuilla rekrytointiajoilla, joissa houkutellaan porukkaa mukaan tulevalle kaudelle. Kerromme näistäkin lenkeistä tarkemmin sosiaalisessa mediassa myöhemmin. Näille pyörälenkeille voi tulla mukaan myös muulla kuin maantiepyörällä.
