Limingan kunnan varhaiskasvatuksessa on panostettu kuluvalla toimintakaudella erityisesti tuettuun leikkiin ja leikkiympäristöjen luomiseen yhdessä lasten kanssa. Leikkiessä lapsi oppii uutta, kertaa jo opittua, harjoittelee sosiaalisia taitoja, kehittää motoriikkaa ja sanavarastoa. Leikki on varhaiskasvatuksen ydin, sen supervoima! Näitä upeita leikkipaikkoja esitellään tässä tiistaisin ilmestyvässä juttusarjassa Leikit lentoon Limingassa.
Tupoksen Taikatalolla, Tuulentuvan esikouluryhmässä on loihdittu tänä vuonna kolme erilaista, pysyvämpää leikkiympäristöä lasten toiveiden ja mielenkiinnon kohteiden pohjalta. Esikoululaiset ovat olleet itse suunnittelemassa sekä toteuttamassa leikkiympäristöjä yhdessä ryhmän aikuisten kanssa.
Leikkiympäristöinä ovat olleet niin viidakko, kioski kuin kirjastokin rikastuttamassa ja inspiroimassa lasten päivittäisiä leikkihetkiä. Oppimisen ilo on näkynyt leikeissä moninaisesti. Kioskilla on opeteltu numeroita ja rahojen tunnistamista, kirjastossa puolestaan kirjat ovat innoittaneet kirjaimiin tutustumisessa.
Lisäksi leikkiympäristöissä on harjoiteltu monenlaisia itsesäätely- ja tunnetaitoja, esimerkiksi leijonien ja papukaijojen viidakossa. Lapsista on ollut erityisen kivaa se, että leikkiympäristöt ovat olleet pysyviä ja leikkejä on voinut jatkaa seuraavana päivänä siitä, mihin viimeksi jäätiin.

Avaruusleikki opettaa englantia, kädentaitoja ja matemaattisia taitoja
Linnukassa, Kurjenpesän esikoululaisilla on useita kuukausia kestänyt avaruusteema, joka on lähtöisin lasten kiinnostumisesta kaikkeen avaruuteen liittyvään. Yhdessä lasten kanssa on rakennettu raketti ja kehitetty leikkiympäristöä eteenpäin pikkuhiljaa.
Avaruusteemaan on linkitetty monta opittavaa asiaa ja harjoiteltu esimerkiksi englantia, kädentaitoja, matemaattisia taitoja, tiedettä ja kielellisiä taitoja. Kurjenpesän ryhmässä on tutustuttu myös internetin, videoiden ja kirjojen avulla avaruuteen, kansainväliseen avaruusasemaan, aurinkokuntaan, Nasaan ynnä muuhun avaruuteen liittyvään. Esikoululaisia on kiinnostanut muun muassa se, kuinka avaruudessa syödään, nukutaan ja käydään vessassa. Kaikkiin näihin kysymyksiin ja moneen muuhun avaruusasiaan on vastaus selvitetty!
Oppimisen ilo on parhaimmillaan, kun asioita opitaan leikkiessä. Limingassa leikin merkitys on tiedostettu ja siihen on erityisesti panostettu kuluneella toimintakaudella myös kaikissa esikouluryhmissä. Luovat, lasten ideoista lähtevät leikkiympäristöt houkuttelevat lapsia leikkimään ja aikuisen liittyessä leikkiin, voidaan esikouluun liittyviä oppimisen alueita liittää leikkiin kuin huomaamatta.
