Olipa kerran työ, joka takkusi. Sähköposti piippasi, puhelin värisi, Teams ilmoitti uudesta viestistä. Aivojen jokainen kaista täyttyi pienistä keskeytyksistä, mutta mikään ei varsinaisesti edennyt. Kokous seurasi toistaan. Lounastauolla ajatukset harhailivat edelleen töissä, muita taukoja työ ei sallinut. Mieli ärtyi, vuorovaikutus takkusi, asiat unohtuivat. Ihminen laittoi itsensä syrjään. Kovetti kuorensa, puki työroolin ylleen selvitäkseen ja odotti, että muutkin selviytyisivät. Koska hänenkin piti.
Kirjoitan tätä kirjoitusta laavulla, osana luontotyöpäiväkonseptia, jonka ideana on kannustaa siirtämään työtehtäviä luonnon äärelle aina, kun mahdollista. Tavoitteena on hyödyntää luonnon hyvinvointi- ja terveyshyötyjä työpäivän aikana ja edistää samalla palautumista, keskittymistä ja luovuutta.
Luonto ympärillä aktivoi aisteja ja rauhoittaa mieltä. Tuuli tuo happirikasta ilmaa kasvoilleni, aurinko lämmittää suojaista istumapaikkaani. Ajatus kulkee kirkkaasti, levollisesti. Työ keskeytyy vain joutsenten huutoon, jota jään haltioituneena kuuntelemaan. Sormia vähän paleltaa näin toukokuussa. Välillä nousen kävelemään, koska ergonomian kannalta paras asento on aina seuraava. Etätyöpäivä voi olla tällainenkin. Digitalisaatio mahdollistaa sen.
Luonto saa ajatukseni liikkeelle. Miltä oikeastaan näyttää ja tuntuu tuottava työ?
Milloin työ mahdollistaa flow’n kokemuksen, jolloin aika ja paikka unohtuvat ja tekeminen kantaa? Voiko työ tuottaa hyvinvointia? Saako työ tuntua palautumiselta?
“Otsasi hiessä on sinun leipäsi ansaittava”, sanoo vanha sanonta. Luterilainen työn eetos elää tiukassa kulttuurissamme. Mutta kuten Työterveyslaitoksen palautumisen asiantuntija Anniina Virtanen muistuttaa: työ ei saisi viedä kaikkia voimavarojamme niin, että vapaa-aika kuluu pelkästään siitä palautumiseen. Palautumisen pitäisi alkaa jo työpäivän aikana, sillä se vaikuttaa jopa unen laatuun.
Nykytyö tuntuu usein repivän meitä moneen suuntaan. Keskeytysten virta, ilmoitukset, viestit, vaihtuvat tehtävät kuormittavat mieltä tavalla, johon aivomme eivät ole sopeutuneet. Aivotutkija Mona Moisala kuvaa tätä osuvasti nykyihmisen “heinäsirkkamieleksi”. Yritämme olla kaikkialla yhtä aikaa, mutta emme kunnolla missään.
Aivoterveelliset työtavat ovat meille usein yhtä tuttuja, kuin liikunta- tai ravintosuositukset. Me tiedämme, että työtä pitäisi tauottaa, välttää istumista ja huolehtia työtehtävien ergonomiasta, juoda vettä, syödä kiireettömästi. Silti useimmat meistä eivät toimi näin. Suoritamme. Puskemme. Ihannoimme kiirettä. Täytyy olla tärkeä ihminen, kun on noin kiireinen. Vessataukojakaan ei kuulemma ehdi pitää.
Ihminen on laumaeläin. Kulttuuri syntyy siitä, miten me yhdessä toimimme ja puhumme. Usein kysymme, mitä tulee paikalle, kun sinä tulet paikalle. Mutta yhtä tärkeää on kysyä, mitä on paikalla, kun sinä tulet paikalle?
Organisaation kulttuuri imaisee yksilön sisäänsä nopeasti. Pienistä signaaleista tulkitsemme, miten tässä työyhteisössä toimitaan. Normit ja säännöt ohjaavat pian uuden työntekijän ”oikeille” urille.
Mitä jos työyhteisön normit tukisivatkin aivoterveyttä? Mitä jos uudelle työntekijälle sanottaisiin: Meillä arvostetaan ainutlaatuisia aivojasi. Suojaathan niitä. Tauota työsi. Pidä kahvitauot, lounastauko ja mikrotauot. Nuku tarvittaessa lyhyet lounastorkut, sillä ne tekevät hyvää aivoille. Varaa rauhaa tai laadukasta kohtaamista vaativille tehtäville aikaa. Älä varaa palavereja lounasajalle tai palaverittomalle perjantaille. Muista liikkua päivän mittaan, nesteytä itseäsi muullakin kuin kahvilla.
Entä jos koko työyhteisö, esihenkilö edellä, näyttäisi mallia? Entä jos kiirettä ei enää ihannoitaisi? Jos kiire olisikin merkki siitä, että jotain pitää muuttaa ennen kuin kiireestä tulee normi.
Ja niin, olipa kerran työ, joka sujui. Työ, jossa oli tilaa ajattelulle ja tauoille. Työ, jossa ihminen sai olla kokonainen. Hengittää, liikkua, tuntea ja keskittyä. Työ, jossa hyvinvointi oli rakenteisiin kudottu osa arkea.
Millaista tarinaa työstä sinä haluat kertoa?
Kirjoittaja Hanna Ikonen työskentelee työhyvinvointikoordinaattorina Työhyvinvoinnin rakentajat -hankkeessa. Hanke on Limingan, Iin, Utajärven ja Vaalan kuntien yhteinen kehittämishanke, joka keskittyy kuntatyöntekijöiden työkyvyn ja -hyvinvoinnin parantamiseen erityisesti aivoterveyden, liikkumisen ja naiserityisyyden näkökulmista. Hanke saa rahoitusta Euroopan sosiaalirahastolta (ESR+), rahoittajana toimii Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskus.
