Tässä juttusarjassa tutustutaan Limingan kunnassa työskenteleviin eri alan ammattilaisiin. Työntekijäesittelyt ovat mukana Limingan neljä kertaa vuodessa ilmestyvässä kuntatiedotteessa, ja tästä lähtien nuo samat esittelyt julkaistaan myös kunnan nettisivuilla. Toisessa osiossa esittelyssä on puistopuutarhuri ja tapahtumatuottaja.
Sirkkaliisa Huhtala aloitti Limingan kunnan tapahtumatuottajana helmikuussa. Ennen Limingan kunnan tapahtumiin tarttumista hän on työskennellyt muun muassa Ilmakitaransoiton MM-kisojen parissa. Huhtala uppoutuu vapaa-ajalla tosielämän rikostarinoihin ja on kirjoittanut aiheesta kesäkuussa ilmestyvän kirjan.
Esittelyssä myös Limingassa jo lähes 20 vuotta työskennellyt Sari Honka, joka siirtyi ihmistaimien kasvatuksesta kasvitaimien pariin vajaat viisi vuotta sitten. Puistopuutarhurin tehtävissä kesä on vuoden kiireisintä aikaa, mutta puutarhahommat innostavat silti myös vapaa-ajalla omassa pihassa.
Sirkkaliisa Huhtala
Kuka olet?
– Olen Sirkkaliisa Huhtala ja aloitin helmikuussa työni tapahtumatuottajana Limingan kunnassa. Olen lähtöisin Siikajoelta, nykyisin kotini löytyy Raahesta. Perheeseeni kuuluu puoliso, kaksi lasta ja kaksi jo eläkeikään ehtinyttä kania. Koulutukseltani olen kulttuurituottaja, ja aiemmin olen työskennellyt tapahtumakentällä niin viihde -kuin konferenssitapahtumien parissa. Lisäksi olen kirjoittamisen ja sisällöntuotannon sekatyöläinen: olen toiminut yrittäjänä tehden omaa true crime -aiheista podcastia ja tällä hetkellä viimeistelen rikoshistoriaa käsittelevää tietokirjaa.
Millaisia työtehtäviä sinulla on?
– Olen Limingan kunnan ensimmäinen tapahtumatuottaja, ja työnkuvani on varsin laaja. Lyhyesti voisi kuitenkin kuvailla työni koostuvan pääsääntöisesti Limingan kunnan järjestämien tapahtumien suunnittelemisesta ja koordinoimisesta. Tällä hetkellä projekteinani ovat muun muassa elokuussa järjestettävän Liiterirockin tuotantojärjestelyt. Työhöni kuuluu tiiviisti myös tapahtumamarkkinointi- ja viestintä. Lisäksi olen yhteyshenkilönä muun muassa toimijoille, jotka haluavat varata tiloja esimeriksi omia konsertteja tai muita tilaisuuksia varten.
Mikä on parasta työssäsi?
– Kyseessä on kokonaan uusi työnkuva, jonka raamit alkavat pikkuhiljaa muotoutua. Koen todella inspiroivaksi sen, että tässä tehtävässä on aidosti mahdollisuuksia kehittää ja luoda uutta. Yksin ei tarvitse kuitenkaan hommia pusertaa, sillä tukenani on kunnan eri alojen asiantuntijoista koostuva tapahtumatiimi. Olen myös erityisen iloinen siitä, kuinka lämpimästi minut on työyhteisössä otettu vastaan!
Millä keinoilla rentoudut työpäivän jälkeen?
– Vapaa-ajallani nautin mahdollisuuksien mukaan live-musiikista ja kulttuurista. Pidän kovasti tarinoista kaikissa muodoissaan: kirjoista, elokuvista ja tv-sarjoista. Aika usein minut löytää kotisohvalta kuulokkeet päässä äänikirjaa kuunnellen ja sudokua täyttäen. Kuntosaliharrastusta pidän yllä vaihtelevalla menestyksellä, ja kesää kohden alkaa lenkkeilyintoakin jälleen löytyä.
Sari Honka
Kuka olet?
– Olen Sari Honka ja asun Alatemmeksellä. Perheeseeni kuuluu aviomies sekä kolme lastamme, jotka ovat jo aikuisikään ehtineet ja muuttaneet omilleen. Limingan kunnalle tulin töihin vuonna 2007 varhaiskasvatuksen lastenhoitajaksi ja vuonna 2020 vaihdoin kunnalla puistopuutarhurin työhön.
Millaisia työtehtäviä sinulla on?
– Työnkuvani on todella monipuolinen. Tehtäviini kuuluvat puutarhurin työt, jotka alkavat keväällä puiden ja pensaiden leikkauksilla sekä haravoinnilla jatkuen kausi-istutuksilla. Kesä on työssäni todella kiireistä aikaa ja puistoissa riittää puutarhurin työtä marraskuulle saakka. Lisäksi tehtäviini kuuluu kesätyöntekijöiden ohjaus ja töiden jakaminen, sekä kausituotteiden, kuten työvaatetuksen ja suojavarusteiden hankinta. Vastaan myös kunnallistekniikan osalta jätehuollosta huolehtimisesta ja käyn sovitusti tekemässä puukatselmuksia puistometsäalueilla.
Toisinaan tehtäviini kuuluu myös osallistamisiltojen- ja tapahtumien suunnittelu ja toteutus niin kuntalaisille kuin päiväkoti-ikäisille lapsille viher- ja puistoalueisiin liittyen. Talven töihini kuuluu monenlaiset päivitykset työhöni, sekä hanke- ja rahoitushakemusten laatimista.
Mikä on parasta työssäsi?
– Parasta työssäni on, että voin suunnitella itse oman työpäiväni huomioiden kuitenkin tehtävien kiireellisyyden. Pidän luonnossa liikkumisesta ja ulkona tehtävän työn koen mukavaksi.
Millä keinoilla rentoudut työpäivän jälkeen?
– Rentoudun vapaa-ajallani tekemällä erilaisia käsitöitä, muun muassa neulomista, virkkaamista ja pitsin nypläystä. Lenkkeilen, matkustelen ja mökkeilemme Haapavedellä kesäpaikallamme. Tietysti myös puutarhatyöt omassa pihassa on mukava harraste!
