Koulujen iltapäivätoiminnan kehittäminen käynnistettiin viime lukuvuonna 2024–25. Uusia ja osittain tuttuja toimintamalleja pilotoitiin Limingan peruskouluilla. Toiminnan toteutumista ja käytänteiden toimivuutta seurattiin lukuvuoden ajan. Arviointi toteutettiin kouluittain iltapäivätoiminnan ohjaajien kanssa. Myös iltapäivätoimintaan osallistuvia lapsia kuultiin osana lukuvuoden toiminnan suunnittelua.
– Lisäksi huoltajille toteutettiin arviointikysely. Kyselyn mukaan huoltajat olivat tyytyväisiä muutoksiin ja iltapäivätoiminta koettiin lapselle ja perheille tärkeäksi. Huoltajat toivoivat monipuolista ja koulutyötä tukevaa sisältöä sekä lisäpanostusta viestintään. Ohjaajien pysyvyyttä arvostettiin ja se paransi myös viestintää koteihin, kyselyn tuloksia summaa suunnittelija Linda Jaakkola-Kärkkäinen.
Koulujen yhteisen kehittämisen tavoitteena oli yhdenmukaisen iltapäivätoiminnan järjestäminen koko kunnan tasolla. Toimivimmat ja laadukasta iltapäivätoimintaa tukevat käytänteet otettiin käyttöön kaikilla kouluilla elokuun alussa.
– Näkyvin muutos iltapäivätoiminnassa on toiminta-ajan lyheneminen tunnilla eli jatkossa iltapäivätoiminta päättyy klo 16. Myöhäisempi iltapäivätoiminnan tarve on ollut satunnaista, jonka vuoksi toiminta-aikaa lyhennettiin.
Iltapäivätoimintaan osallistuvat koulukuljetuksen piirissä olevat oppilaat voivat edelleen käyttää koulukuljetuksen paluukyytiä, jos kuljetusaikataulu on yhteensopiva valitun iltapäivätoiminnan keston kanssa.
Aiemmin lapset saattoivat lähteä kesken iltapäivätoiminnan käymään HaLi-kerhoissa, mikä aiheutti muun muassa haasteita kulkemisen turvallisuuden ja välipalakäytänteiden suhteen.
– Jotta voimme huomioida toiminnan turvallisuuden, jatkossa HaLi-toimintaan on mahdollista osallistua osana iltapäivätoimintaa. Ryhmien sisällöt ovat monipuolisia: teemoina on kädentaitoa ja liikuntaa yhdistettynä lasten toivomiin kokeiluharrastuksiin. Toimintaa toteuttavat tutut harrastus- ja iltapäivätoiminnan ohjaajat.
Iltapäivätoimintaan ilmoittautuminen lukuvuodelle 2025–2026 järjestettiin huhtikuussa. Iltapäivätoiminnan tiloihin oli mahdollista tutustua yhdessä huoltajan kanssa ensimmäisen luokan kouluun tutustumisen päivänä. Iltapäivätoiminnan kohderyhmää ovat alkuopetuksen oppilaat ja erityistä tukea tarvitsevat oppilaat. Vapaiden iltapäivätoimintapaikkojen tilanteesta voitte tiedustella koulun rehtorilta.
