Vanhusten viikon monipuolisen ohjelma keräsi yhteen sekä liminkalaisia että lähialueen ikäihmisiä. Yksi viikon tähtihetki oli keskiviikkona 8. lokakuuta järjestetty pääjuhla. Juhla käynnistyi kello 11 tarjottavalla lounaalle, mutta valmistelut oli aloitettu jo useita tunteja aiemmin. Liminganlahden koulun 9. luokan valinnaisen kotitalouden opiskelijat toimivat juhlassa tarjoilijoina ja erilaisissa valmistelutehtävissä, ja heille päivä alkoi jo aamukahdeksalta.
Keittiön puolella työskennelleet Viola Kotajärvi, Neea Mankinen ja Roosa Pulkkanen kertoivat, että päivä oli kiva, mutta työntäyteinen. Heidän tehtävänään oli kattaa ruokailupötiä, sekä asettaa jälkiruokakakku valmiiksi lautaselle. Salin puolella pöytiin tarjoilua hoiti noin kolmekymmentä nuorta. Osaa kuuman lohikeiton kantaminen ja ruokailijoiden eteen asettaminen saattoi vähän jännittääkin, mutta keittolautaset löysivät hienosti perille, ja pian sali täyttyi lusikoiden kilinästä.

Oppilaiden ohjauksesta vastasi Liminganlahden kotitalouden opettajana työskentelevä Anneli Aliranta, joka kertoi, että päivä opettaa oppilaille monenlaisia taitoja.
– Juhla on oppilaille hyvä tilaisuus harjoitella tarjoilua ja asiakaspalvelutilannetta koulun ulkopuolella, uudessa ympäristössä. Kyseessä on erittäin opettavainen tilaisuus, josta oppilaatkin pitävät.
Pääjuhlan lohikeitto ja rieska toimitettiin tilaisuuteen Limingan keskuskeittiöltä, ja seurakunta vastasi kakkukahveista. Annoksia oli varattu noin 200, ja ruokaa riitti, vaikka Limingan rauhanyhdistyksen pöydät olivatkin lähes viimeistä paikkaa myöten varatut.

Torstain toimintarasteilla puhuttiin mielen hyvinvoinnista
Torstain tapahtuman suhteen jouduttiin hieman jännittämään päivän säätä, sillä ohjelma oli tarkoitus järjestää ulkona. Päivä valkeni onneksi aurinkoisena, eikä keskiviikon sateista ollut tietoakaan. Torstain teemana oli mielen hyvinvointi, ja mukana ohjelman toteutuksesa olivat muun muassa Äijäpaja, Mieli balanssissa -hanke, Limingan vanhusneuvosto, liikuntapalvelut, Pohde sekä Limingan eläkeliitto. Toimintarasteilla riitti kiertelijöitä, ja äijäpajan nuotiokahvipisteen nokipannukahvi, makkara ja muuripohjaletut tekivät hyvin kauppansa.
– Mielen hyvinvointi ja yksinäisyys nousivat usein keskusteluissa esille, ja puhuimme esimerkiksi siitä, kuinka suuri merkitys eri yhteisöillä on yksinäisyyden torjumisessa. Tällaiset tapahtumat toimivat hienosti ponnahduslautoina eri toimijoiden harrastustoimintaan, summaa soveltavan liikunnan koordinaattori Hanna Koskinen.
Osallistujat kehuivat Limingan hyvää meininkiä, joka välittyi selvästi myös ulkopaikkakuntalaisille. Viikon eri tapahtumiin osallistuneet Koskinen sekä hyvinvointikoordinaattori Jonna Vanhala kertoivat, että osa tapahtumiin muualta tulleista harkitsi käynnin perusteella jopa muuttoa Liminkaan.
Kohtaamisissa pohdittiin myös Limingan ja liminkalaisten ikäihmisten tulevaisuutta. Erityisen tärkeäksi koettiin, että tarjolla olisi jatkossakin osallisuutta tukevia yhteisöjä, ja että ikäihmisille sekä muille kuntalaisille löytyisi tapaamispaikkoja läheltä asutusta.

