Niin, sepä ei ollutkaan niin yksinkertainen kysymys. Vastuullisuutta on tietenkin se, että tietää oman toiminnan hiilijalanjäljen ja pyrkii sitä pienentämään. Mutta keinot ovatkin sitten jo toinen asia.
Usein rakennushankkeissa “vastuullisuuspisteitä” saa yksittäisistä, melko pienistäkin asioista, kuten siitä, että työkoneet käyttävät vihreää polttoainetta. Koko rakennuksen elinkaaren kannalta sillä on kuitenkin melko pieni merkitys, mitä polttoainetta rakentamisen aikainen kone käyttää. Kokonaisuuden kannalta merkityksellisessä roolissa ovat muun muassa käytettävät materiaalit, ja nämä määräytyvät pitkälti jo suunnitteluvaiheessa. Todellinen vastuullisuus lähtee siis jo suunnittelusta.
Samppa Ahola AHS Control Oy:stä toteaa, että kun suunnitelmat on tehty vastuullisesti ja elinkaari huomioiden, on vastuullinen toiminta helppoa.
– Meillä vastuullisia ratkaisuja pohditaan hankesuunnitteluvaiheesta alkaen. Ensin pohditaan, mitkä raamit käyttäjän toiminta vaatii suunnitteluratkaisujen valintaan, sitten mietitään mikä on kokonaisuudessa paras ja vastuullisin tapa toteuttaa hanke. Esimerkiksi betonin käyttöä optimoidaan hyvillä rakenneratkaisuilla, mutta emme voi välttyä siltä täysin. Vaikkapa savikolle tehtävään halliin tarvitaan paaluperustus, jotta se saadaan kestämään raskasta toimintaa. Useimmiten vastuullinen rakentaminen on myös edullisinta rakentamista. Yksinkertaisesti rakennetut ratkaisut vievät vähemmän materiaaleja, jolloin koko elinkaaren aikana säästyy ympäristöä.
Useimmiten vastuullinen rakentaminen on myös edullisinta rakentamista. Yksinkertaisesti rakennetut ratkaisut vievät vähemmän materiaaleja, jolloin koko elinkaaren aikana säästyy ympäristöä.
Haasteitakin löytyy, ja niiden juurisyitä on hyvä pohtia laajemminkin.
– Rakennuksia suunnitellessa tulisi miettiä tarkoin, millaisia ratkaisuja ja materiaaleja hankkeeseen valitaan. Suunnitelmavaiheessa saatetaan tehdä valintoja, jotka johtavat kalliiseen lopputulokseen. Kokemuksemme mukaan esimerkiksi hirsipäiväkodissa erilaiset ratkaisut voivat johtaa jopa 2,5 kertaiseen kokonaiskustannukseen.
Teknisesti rakentamisen vastuullisuuden kehittämiseen on paljon ratkaisuja. Ala myös kehittyy jatkuvasti ja erilaiset innovaatiot tuovat rakentamiseen uusia vastuullisia vaihtoehtoja. Teollisen rakentamisen mahdollistanut tekninen innovaatio on myös Hawon toiminnan pohjalla.
– Teollinen rakentaminen itsessään mahdollistaa vastuullisen rakentamisen. Materiaalit käytetään tehokkaasti ja rakentamisen läpimenoaika on nopea – energian kulutus itse rakentamiseen on mahdollisimman vähäinen. Talomme ovat vastuullisesti suunniteltuja, betonivapaita puurakennuksia, joiden materiaalit ovat täysin kierrätettävissä. Vastuullisuus on Hawolle tärkeä asia tuotteen lisäksi koko yrityksen toiminnassa, kertoo Timo Hintsala Hawo Suomi Oy:ltä.
Niin, ja sitten oli vielä se hiilijalanjälki. Hiilijalanjäljen tiedostaminen on yksi tärkeistä asioista vastuullisessa toiminnassa, samoin toki myös pyrkimykset sen pienentämiseen. Ensin täytyy olla selvillä nykytilasta, jotta voi tehdä toimenpiteitä jalanjäljen pienentämiseksi.
– Hiilijalanjäljen laskeminen on oikeastaan hyvin yksinkertaista matematiikkaa ja tähän on olemassa useita hyviä malleja, joita yritykset voivat hyödyntää, kertoo Sanna Taskila Carbon Wise Oy:stä. Taskila on jo pitkään avustanut yrityksiä hiilijalanjäljen laskennassa.

Ympäristönäkökulma korostuu, mutta vastuullisuus on muutakin
Edellä mainitut esimerkit ovat pitkältä ympäristövastuun näkökulmia. Vastuullisuuden kolmesta pääteemasta – taloudellinen, sosiaalinen ja ympäristövastuu – usein korostuukin juuri ympäristönäkökulma. Myös muut kaksi teemaa ovat tärkeitä. Sosiaalinen vastuu tarkoittaa käytännössä sitä, miten yritys toimii suhteessa työntekijöihin ja ympäröivään yhteiskuntaan. Esimerkiksi onko palkat maksettu ajallaan tai kannustetaanko paikallista urheiluseuraa. Toisaalta vain taloudellisesti vastuullinen yritys voi pitkällä tähtäimellä vastata sosiaalisen- ja ympäristövastuullisuuden haasteisiin.
Koko kansantaloutta ajatellen rakennusalan vaikutus ympäristöön on suuri. Näin ollen pienetkin, koko alaa koskevat muutokset parempaan, tuottavat merkittävän vaikutuksen kokonaispäästöihin ja luonnonvarojen käyttöön.
– Rakennusalaan kohdistuu nyt paljon uutta sääntelyä ja muutospainetta ympäristöasioissa. Sosiaalisen ja taloudellisen vastuun kysymykset ovat sen sijaan jääneet keskustelussa vähemmälle. Näistä keskeisimpiä on määritelty Rakennusteollisuus RT:n 2024 julkaisemassa vastuullisuusohjelmassa. Oma mielipiteeni on, että pitkälle pääsee jo arvioimalla toimintaa työnantajana, yhteistyökumppanina, kilpailijana ja kunnassa toimivana yrityksenä, kertoo Liisa Pietikäinen BusinessOulun ja Oulun ammattikorkeakoulun yhteisestä Vastuullisuutta liiketoimintaan ja arvoketjuihin VALUE -hankkeesta.
Taloudellista vastuuta on muun muassa se, että yritys varmistaa toiminnan vakavaraisuutta ja siten jatkuvuutta pitkällä tähtäimellä.
– Me Jaitecilla olemme halunneet panostaa taloudellisesti vakaaseen toimintaan, mikä näkyy muun muassa yrityksen tunnusluvuissa. Niiden myötä yhteistyökumppanimme voi luottaa meidän tekevä yhteistyötä pitkällä aikavälillä, kertoo toimitusjohtaja Jani Ahola.
Vastuullisuuden kehittämisen lähtökohtana on ymmärrys siitä, millä asioilla on oikeasti merkitystä. Näin myös yrityksen tasolla. Tällöin puhutaan olennaisuusanalyysistä.
– Tällainen olennaisuusarviointi on periaatteessa sen selvittämistä, miten yritys vaikuttaa muuhun maailmaan ja millaiset ulkoapäin tulevat asiat vaikuttavat yritykseen. Näiden vertailusta selviävät olennaiset vastuullisuustekijät ja niiden kehittämistarpeet. Tämän perusteella yritys pystyy suuntaamaan resurssit vastuullisuustyöhön järkevästi ja sillä tavalla, että se tuottaa hyötyä, ohjeistaa Pietikäinen.
Yhteenvetona voisi todeta, että vastuullisuus rakentamisessa on monen tekijän summa. Yhden yksittäisen näkökulman optimointi ei välttämättä vielä tuo kokonaisuuden kannalta parasta mahdollista tulosta. Rakentamisen vastuullisuuden kehittämisessä tarvitaan konkreettisia tekoja sekä käytännön tasolla että suunnittelussa, ja lisäksi vaaditaan yhteistyötä arvoketjun eri toimijoiden välillä. Tekemistä riittää ja monella tasolla. Onneksi löytyy myös innokkaita, vastuulliseen tulevaisuuteen katsovia toimijoita!
Vastuullisuus oli teemana rakennusalan toimijoiden tapaamisessa Hawo Suomi Oy:n tiloissa Limingassa 1.10.2025. Ajatuksia ja näkökulmia rakentamisen vastuullisuudesta keräsi Mirja Väänänen. Väänänen työskentelee Limingan kunnan elinvoimapalveluissa KASVA-hankkeessa. KASVA-hanke ja tekstissä mainittu VALUE-hanke ovat Euroopan unionin osarahoittamia.
