Liikkumisohjelma

Mikä on liikkumisohjelma ja mihin sitä tarvitaan?

Liikkumisohjelma toimii Limingan kunnan liikunnanedistämistyön strategisena ja itsenäisenä asiakirjana. Se perustuu kuntastrategiassa ja hyvinvointisuunnitelmassa kirjattuihin lupauksiin ja tavoitteisiin.

Ohjelman tavoitteena on kuvata Limingan kunnan roolia kuntalaisten liikunnan edistämisessä; määritellä keskeiset poikkihallinnolliset toimenpiteet, joilla vähennetään liikkumattomuutta ja edistetään liikuntaa; sekä kuvata keskeiset toimenpiteet, joilla varmistetaan yhdenvertaiset mahdollisuudet liikkua.

Liikkumisohjelmassa on tärkeää tunnistaa laaja-alaisesti eri väestöryhmien tarpeet ja mahdolliset liikkumisen esteet. Ohjelmaan voidaan sisällyttää myös liikuntapaikkojen rakentamisen keskeisiä tavoitteita, jotka voivat toimia pohjana erikseen laadittavalle palveluverkoston suunnitelmalle.

Ohjelma toimii koko voimassaolonsa ajan ohjeena: se kertoo, mitä liikuntapalveluissa kehitetään ja miten kehittäminen toteutetaan. Lisäksi se kuvaa konkreettisesti, miten liikkumisen mahdollisuuksia parannetaan eri kuntalaisryhmille — lapsille ja nuorille, työikäisille, ikäihmisille sekä soveltavan liikunnan asiakkaille.

Ketkä liikkumisohjelmaa valmistelevat?

Liikkumisohjelman valmistelua ja laadintaa ohjaa hyvinvoinnin edistämisen lautakunnan nimeämä työryhmä. Työryhmä on kokoopanoltaan poikkihallinnollinen ja siihen kuuluu jäseniä lautakunnasta, neuvostosta, eri sidosryhmistä ja viranhaltijoista.

Liikkumisohjelman käytännön valmistelusta, työpajojen koolle kutsumisesta, osallisuustilaisuuksien ja taustamateriaalien hankinnasta vastaa työnyrkki, johon kuuluvat hyvinvointikoordinaattori, soveltavan liikunnan koordinaattori, liikuntapaikkamestari ja liikuntapalvelupäällikkö. Työnyrkin toiminnan vastaava viranhaltija on liikuntapalvelupäällikkö.

Työryhmän osallistujatTuotava näkökulma työryhmään
Hyvinvoinnin edistämisen lautakunnan jäsenLiikunnan edistämisen päätöksenteossa
Perusopetuksen liikuntavastaava​Liikkumisen edistäminen opetustyössä, koululiikunnan olosuhteet​, lasten ja nuorten liikuttaminen
Vanhusneuvoston edustajaIkääntyvän västön liikkumisen edistäminen, yhdenvertaiset palvelut
Vammaisneuvoston edustajaYhdenvertaisten liikkumisen edistäminen, yhdenvertaiset palvelut
Nuorisovaltuuston edustajaNuorten liikkumisen edistäminen
Urheiluseurojen edustajaUrheiluseuratoiminta liikunnan edistämisessä, yhdistystyö, eri ikäryhmien liikuttaminen, kilpaurheilu
HaLi-hankkeen koordinaattoriLasten liikkumisen edistäminen, kerhotoiminta
Varhaiskasvatusyksiköiden liikuntavastaavaLiikkumisen edistäminen opetustyössä, koululiikunnan olosuhteet​, lasten ja nuorten liikuttaminen
KunnanarkkitehtiArkiliikkumisen olosuhteet, liikuntapaikkarakentaminen
ViestintäpäällikköViestintä osana liikkumisen edistämistyötä, eri kohderyhmien tavoittaminen viestinnässä

 

Vihreä tausta, viisi valkoista viivapiirrettyä hahmoa puhekuplineen ja yläpuolella hehkulamppu, joka symboloi ideoiden syntymistä ja ryhmäkeskustelua.

Vaihe 1: Osallistaminen, nykytilanne ja ohjelman rakenne

Vaiheessa yksi kerätään ja analysoidaan lähtötiedot ohjelman suunnittelun pohjaksi. Toteutetaan nykytilakartoitus hyödyntämällä kyselyitä ja olemassa olevia tausta-aineistoja, koostetaan nykytilan yhteenveto sekä järjestetään osallisuustilaisuuksia, joissa kuntalaiset ja sidosryhmät voivat tuoda näkemyksensä ja vaikuttaa ohjelman rakenteeseen.

Vaiheen ajankohta: lokakuu–joulukuu 2025

Työryhmän kokoontumisen teema: osallistaminen ja sen menetelmät, nykytilan kartoitus sekä suunnitelman rakenne

Vaiheeseen yksi liittyvä kuntalaisille suunnattu kysely on nyt avattu ja se on avoinna 9.12.2025 asti. Vastaa Webropol-kyselyyn.

Valkoinen nopeusmittarin ikoni vihreällä taustalla, viisari osoittaa oikealle, symboloiden nopeutta tai suorituskykyä.

Vaihe 2: Kohderyhmäkohtaisten tavoitteiden, toimenpidekokonaisuuksien ja mittareiden laatiminen

Vaiheessa kaksi asetetaan tavoitteet eri kohderyhmille ja päätetään, mitä toimenpiteitä ja mittareita käytetään niiden saavuttamiseen. Työ pohjautuu vaiheessa yksi kerättyyn tietoon nykytilasta sekä havaittuihin kehitystarpeisiin kyselyiden ja osallisuustilaisuuksien kautta.

Vaiheen ajankohta: joulukuu 2025–tammikuu 2026

Työryhmän kokoontumisen teema: nykytilan läpikäynti, tavoitteiden, toimenpidekokonaisuuksien ja mittareiden kartoitus kohderyhmittäin

Valkoinen ikoni vihreällä taustalla: henkilö seisoo taulun edessä ja useita hahmoja istuu katsomassa, symboloiden opetusta tai esitystä.

Vaihe 3: Ohjelman esittely ja hyväksyttäminen luottamuselimissä

Vaiheessa kolme suunnitelman rakenne sekä sisällytettävät asiat valmistellaan päätöksentekoon siirtämistä varten.

Vaiheen ajankohta: tammikuu–maaliskuu 2026

Työryhmän kokoontumisen teema: laaditun suunnitelman läpikäynti, tarkastus ja siirto eteenpäin päätöksentekoon

 

 

Vihreä neliö, jossa valkoinen ruutu ja sen sisällä oikealle kallistuva valkoinen check-merkki, symboloiden hyväksyntää tai tehtävän valmistumista.

Vaihe 4: Ohjelman sisältöjen toteuttaminen

Vaiheessa neljä suunnitelman tavoitteet ja toimenpiteet muutetaan käytännön toimiksi. Valmis ohjelma toimii koko voimassaolonsa ajan ohjekirjana: se kertoo, mitä liikuntapalveluissa kehitetään ja miten kehittäminen tehdään. Ohjelma selittää konkreettisesti, miten liikkumisen mahdollisuuksia parannetaan eri kuntalaisryhmille, kuten lapsille ja nuorille, työikäisille, ikäihmisille sekä soveltavan liikunnan asiakkaille. Keinot voivat olla esimerkiksi esteettömyyden parantaminen, matalan kynnyksen ryhmien lisääminen ja tilojen sekä paikkojen saavutettavuuden kehittäminen. Lisäksi ohjelma kuvaa, miten liikuntaa järjestävien toimijoiden edellytyksiä kehitetään (esim. yhteistyö, koulutus, tilaresurssit).

Vaiheen ajankohta: maaliskuu 2026– (päätetään valmistelun aikana)