Limingan kunnanhallitus kokoontuu seuraavan kerran tiistaina 4. marraskuuta. Asialistalla on tuolloin muun muassa talousarvion toteutuminen sekä veroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2026.
– Talousarvion toimintatuotot ovat olleet budjetoitua paremmat ja toimintakulut puolestaan alittuneet, mikä kertoo kunnan menojen kehittyneen arvioitua maltillisemmin. Verotulojen kertymä on jäänyt ennakoitua heikommaksi, kun taas valtionosuudet ovat toteutuneet ennakoitua paremmin. Kunnan talousarvio pysyy tämän hetken ennusteen mukaan budjetissa, arvioi talousjohtaja Lasse Siekkinen.
Kunnanhallitukselle esitetään, että Limingan kunnan tuloveroprosentti säilyy ennallaan 9,4 prosentissa vuonna 2026. Myöskään kiinteistöveroprosentteihin ei esitetä muutoksia, vaan ne pysyvät nykyisellä tasolla.
Lisäksi hallitus käsittelee sivistysjohtajan viran täyttämistä. Viran hakuaikaa päätettiin jatkaa edellisessä kokouksessa 30.11. saakka, ja virkaan saapui aiemmin toimitetut hakemukset mukaan lukien yhteensä 40 hakemusta. Kunnanhallitus päättää haastatteluun kutsuttavista hakijoista kokouksessa.
Tutustu esityslistaan tästä linkistä.
