Kunnanvaltuusto kokoontui maanantaina 10. marraskuuta käsittelemään muun muassa tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien vahvistamista vuodelle 2026. Valtuusto päätti, että tulovero pysyy ensi vuonnakin 9,4 prosentissa eikä kiinteistöveroihinkaan tule muutoksia.
Lisäksi valtuusto hyväksyi vuodelta 2018 peräisin olevan kaavoituksen ja maanhankinnan periaatteiden päivityksen. Päivitys oli tarpeen vihreän siirtymän ja puhtaan energian hankkeiden edistämiseksi.
– Maapoliittiseen ohjelmaan lisätään täydennys, joka mahdollistaa puhtaan siirtymän tai uudistuvan energian hankkeen kaavoituksen myös yksityisille maille. Edellytyksenä kaavoitukselle on, että, hankkeesta koituu kunnalle merkittävä ja pysyvä taloudellinen hyöty, kertoo tekninen johtaja Jaana Valjus.
Voit tutustua esityslistaan tarkemmin tästä linkistä. Esityslista päivittyy pöytäkirjaksi tarkistuksen jälkeen.
