Lapset ovat kerääntyneet pihalla Muksubussin ympärille.

Aapin päiväkodin lapset laulamassa palvelukoti Joutsenkodilla

Limingan varhaiskasvatuksessa, Aapin päiväkodissa tehdään yhteistyötä Limingan palvelukoti Joutsenkodin kanssa. Kerran kuussa, ennalta sovittuna perjantaina, jonkun ryhmän lapset pääsevät esittämään lauluja Joutsenkodin asukkaille. Perjantaina 16.1.2026 oli Jannen tuvan lasten vuoro päästä laulureissulle.

Lapsilta kysyttiin Jannen tuvan ryhmässä, ketkä haluaisivat lähteä laulamaan vanhuksille. Kuusi 5-vuotiasta ilmoittautui, ja heidän kanssaan aloitettiin lauluharjoitukset. Lapset halusivat ehdottomasti esittää Revontulitanssin, joka on heidän mielestään paras kaikista lauluista. Tietenkin se valittiin osaksi ohjelmaa. Neljää lauluesitystä harjoiteltiin ahkerasti ja perjantaiaamuna lähdettiin muksubussilla matkaan.  Matka sujui iloisissa tunnelmissa, lapset harjoittelivat koko matkan esitettäviä lauluja.

Perillä odotti lämmin vastaanotto, lapsia oli odotettu. Joutsenkodin asukkaat olivat salissa odottamassa ja mukavan pienen jännityksen kutittaessa vatsanpohjaa lapset astelivat lavalle. Jannen tuvan viskarilaiset lauloivat ihanasti kaikki harjoittelemansa laulut, Revontulitanssin pyörteisiin oikein intoutuen.

– Oli niin ihanaa! tuumasivat Rianna Vanhala ja Aava Heiko.

Laulujen jälkeen lapset saivat kuulla kehuja ja heille tarjottiin mehut ja keksit. Yleisö, eli Joutsenkodin asukkaat ja esiintyjät Aapin päiväkodin Jannen tuvalta vilkuttelivat toisilleen.

Erään asukkaan kanssa lapset vertailivat ikää. Lapset kertoivat olevansa kaikki viisivuotiaita ja selvisi, että yleisön joukossa joku oli täyttänyt jo satakolme vuotta. Lapset kuuntelivat ihmetellen: sata on niin paljon! Ajatella, sata! Tästä riitti puhumista vielä paluumatkalla päiväkodille. Reissu oli tosi onnistunut.

– Se oli kiva, kun siellä oli niin paljon vanhuksia yleisönä, kertoi Maija Seppälä.

– Mua kyllä jännitti, mutta lauloin silti, totesi Emma Vuoti.

– Mua ei yhtään jännittänyt, mää vaan kattelin niitä vanhuksia, sanoi Helka Jääskeläinen.

– Haluan lähteä uuestaankin! totesi Viola Tuomikoski tiivistäen kaikkien esiintyjien ajatuksen mukavasta, yhteisestä, musiikintäyttämästä hetkestä Joutsenkodilla.

Halutessasi voit kuunnella Revontulitanssin Youtubesta.