Limingan Tupoksen koulun yhdeksäsluokkalaiset ylsivät valtakunnallisen Uutisjahti-kilpailun voittajaluokkien joukkoon yli tuhannella luetulla uutisella. Kyseessä on Uutismedian liiton kilpailu, jossa nuoria kannustetaan lukemaan uutisia ja samalla nostetaan esiin uutistekstien merkitystä luku- ja medialukutaidon kehittymisessä. Uutisjahdissa oli erilaisia ja eritasoisille lukijoille suunnattuja haasteita.
Tupoksen koulun yhdeksäsluokkalaisten ykkösryhmä luki kuukauden aikana 1187 uutisjuttua, mikä ylitti tavoitteeksi asetetun tuhannen jutun rajan kirkkaasti. Voittajaryhmä osallistui jahtiin kuukauden jokaisella äidinkielen tunnilla, ja opetuksesta vastasivat suomen kielen ja kirjallisuuden lehtori Kaisa Koskela sekä erityisopettaja Timo Koivula.
Arviointiraadin mukaan Tupoksen koulun projektissa näkyi erityisen vahvasti sekä oma innostuminen että toisten innostaminen. Jahdin tavoite määriteltiin selkeästi, ja se ylitettiin vielä reilusti. Jahdin vaikutukset ovat vakuuttavat. Ryhmä kuvasi vaikutuksia seuraavasti:
”100 % meistä osallistuis uudestaan Uutisjahtiin, 90,9 % innostui lukemaan uutisia myös vapaa-ajalla, 72,7 % koki, että medialukutaito parani Uutisjahdin aikana.”
Tupoksen ryhmän lisäksi voittajiksi valikoituivat Lopen yhtenäiskoulun erityisluokka 8–9, Hj. Nortamon peruskoulu Raumalta, Sammon koulun 8A ja 8F Tampereelta ja Hämeenkylän koulun 1–2C Vantaalta. Voittajaluokat palkitaan kukin 500 euron lukustipendillä.
Artikkelikuvan kuvaaja on oppilas Atte Vesteri. Kuvassa vasemmalta lähtien Timo Koivula, Wilma Hokkanen, Niilo Vähäsöyrinki ja Kaisa Koskela.
