Lintupuiston ja Jutkokylän taajamametsien metsänhoitotoimenpiteet on nyt saatu päätökseen, mutta jäljellä on vielä viimeistelytöitä. Viimeistelyyn kuuluu esimerkiksi puukasojen poisvientiä sekä ojanpiennarten siistimistä pajukoista. Alueella liikkuu työn aikana traktori sekä puutavara-auto.
– Viimeistelytyöt valmistuvat arviolta muutaman viikon kuluessa, kertoo puistopuutarhuri Sari Honka.
Metsään jää tarkoituksella jonkin verran risua ja hakkuutähteitä maanparannusaineeksi, sillä se parantaa maan rakennetta ja lisää hiilensidontaa. Metsänpohja tasaantuu luonnollisesti vuosien aikana, ja työn jäljet häviävät uuden kasvillisuuden alle melko nopeasti.
– Työ eteni kokonaisuudessaan hyvin ja pysyi aikataulussa ilman merkittäviä viivästyksiä. Viimeistelytöiden aikana alueella liikkumista on kuitenkin syytä välttää turvallisuussyistä, kommentoi Metsänhoitoyhdistyksen metsäasiantuntija Petri Onkamo.
