Limingassa järjestetään jälleen tänä keväänä Tenavatahti –lastenlaulukatselmus, jonka tavoitteena on innostaa lapsia laulamaan. Ensimmäinen katselmus järjestettiin vuonna 2025, jolloin mukana oli 28 innokasta laulajaa. Kyseessä ei ole varsinainen kilpailu, jossa lapsia laitettaisiin paremmuusjärjestykseen, vaan katselmuksen on pikemminkin tarkoitus herättää innostusta ja lisätä uskallusta laulamiseen. Katselmusta on järjestetty useina aikaisempina vuosina myös Kempeleessä.
Katselmuksessa lauletaan säveltäjä Jussi Rasinkankaan lauluja. Suunnitelmissa on ollut laajentaa katselmuksia kaikkiin lakeuden kuntiin.
– On jälleen ihana järjestää tämä tapahtuma HaLi-kerhona lapsirikkaassa kunnassamme. Kiva innostaa lapsia laulamaan ja musisoimaan sekä myös jatkamaan laulun parissa katselmuksen jälkeen, kertoo Liminganlahden koulun luokanopettaja ja musiikinopettaja Malla Kaarlela.
Tenavatahti on suunnattu liminkalaisille 2.–4.-luokkalaisille lapsille. Kaikki halukkaat lapset voivat ilmoittautua mukaan karsintalauluihin 26. maaliskuuta mennessä. Karsinnat järjestetään maalis-huhtikuun vaihteessa oppilaiden omilla kouluilla. Laulu tapahtuu pienen raadin edessä.
Karsintalauluiksi on valittu viisi eri kappaletta: Nikolas, Pilvipeiton alla, Ystävyyden laulu, Sudet ja Tapio. Kaikki laulut löytyvät Spotifysta, YouTubesta ja karaokeohjelmistoista, kuten Singasta, joten lapset voivat harjoitella niin paljon kuin haluavat, omassa tahdissaan. Lisäksi harjoittelun tueksi löytyy nuotteja Ystävyyden laulu -nuottijulkaisusta, ja koululuokista. Lisäksi laulut tulevat tutuksi myös koulun musiikintunneilla. Varsinaisissa karsinnoissa oppilaat esiintyvät karaoketaustan ja ruudulla näkyvien sanojen tukemina.
Karsinnoista loppukonserttiin etenee 15 oppilasta. Loppukonsertti järjestetään tiistaina 21. huhtikuuta Heikki Sarvela -salissa klo 18 alkaen, ja yleisö on tervetullut seuraamaan konserttia. Myös loppukonsertissa laulun tukena on tutut karaoketaustat ja sanat. Konserttipäivänä järjestetään myös koululaiskonsertti eskari-ekaluokkaikäisille liminkalaisille heidän koulupäivänsä aikana.
– Tervetuloa mukaan kaikki innokkaat laulajat!
Huoltajille on toimitettu tietoa Tenavatahti -lastenlaulukatselmuksesta Wilman kautta.
Ilmoittautuminen tapahtuu 26.3. mennessä Harrastava Liminka -sivustolta.
