Juna peltoaukeamalla aamuauringossa.

Valtion alueellisen junaliikenteen kilpailutus Oulun seudulla

Valtion nykyinen ostojunaliikenne kilpailutetaan 2030-luvun vaihteessa. Pohjois-Suomessa kaikki henkilöjunaliikenne Oulusta pohjoiseen on pääsääntöisesti ostojunaliikennettä.

Valtio on päättänyt rahoittaa tulevasta ostoliikennekokonaisuudesta nykyisen liikennekokonaisuuden sekä tänä vuonna käynnistyvän henkilöjunaliikenteen Oulun ja Haaparannan välillä. Valtio on myös päättänyt, että tulevaan hankintaan voidaan sisällyttää lisäliikennettä kuntarahoitteisesti. Kuntien tulee tehdä päätökset lähijunaliikenteen lisäkaluston hankinnasta huhtikuun 2026 aikana.

Oulun seudulla on tavoiteltu lähijunaliikenteen käynnistämistä. Lähijunaliikennettä on selvitetty ja suunniteltu yhteistyössä valtion kanssa useissa selvityksissä. Oulun seudun maankäytön-, asumisen ja liikenteen (MAL) sopimuksessa vuosille 2024–2035 on kirjattu, että lähijunaliikenteeseen edetään vaiheittain. MAL-sopimuksessa on varattu Iin ja Limingan seisakkeiden suunnitteluun ja toteutukseen yhteensä 7,4 miljoonaa euroa, josta valtion osuus on maksimissaan 3,7 miljoonaa euroa.

Oulun seudun kuntien päätöksenteon tueksi on keväällä 2026 selvitetty, millaisia liikennekokonaisuuksia voitaisiin toteuttaa osana valtion 2030-luvun hankintaa. Nykyvaihtoehdon lisäksi on selvitetty kolmea muuta vaihtoehtoa, jotka ovat:

  1. Lisäpysähdykset Iissä, 1-8 vuoroparia päivässä. Kustannusarvio noin kymmeniä tuhansia euroja vuodessa.
  2. Lisävuorot Oulun ja Limingan välillä, 2-6 uutta vuoroparia nykyliikenteen lisäksi. Kustannusarvio neljälle vuoroparille 0,8 miljoonaa euroa, josta nettokustannukset 0,6 miljoonaa euroa Oululle, Kempeleelle ja Limingalle.
  3. Tunnin vuorovälillä kulkeva Oulu-Liminka lisäjuna. Kustannusarvio 3,2 miljoonaa euroa vuodessa. Nettokustannukset noin 1,7–2,2 miljoonaa euroa vuodessa jaettuna Oululle, Kempeleelle ja Limingalle.

Päätökset vaihtoehdosta 3, eli uuden junan hankintaan osallistumisesta, pitää tehdä kunnissa huhtikuun aikana.

Oulun seudun kunnat tulevat käsittelemään asiaa yhteisissä seudullisissa kokouksissa kevään aikana ja Oulun kaupunki sekä Kempeleen ja Limingan kunnat tulevat käsittelemään lisäjunan hankintaa maalis- ja huhtikuun aikana kuntien päätöksentekoelimissä.

Artikkelikuva: Arimo Eklund