Avoin varhaiskasvatus tarjoaa kerhotoimintaa 2–5 -vuotiaille kotihoidossa oleville lapsille. Nyt keväällä Viikarit-ryhmä toimii kirkonkylällä Linnukan päiväkodin tiloissa ja Tenavat-ryhmä Tupoksessa Vanamon päiväkodilla. Kumpikin kerho kokoontuu kaksi kertaa viikossa kolme ja puoli tuntia kerrallaan. Kerhoissa leikitään, liikutaan, askarrellaan, lauletaan ja ulkoillaan. Kerhot ovat maksuttomia ja niissä tarjotaan ilmainen lounas.
Maanantaina 16.3.2026 klo 8.30 kerhopäivä alkaa ulkoilulla. Ensimmäiset kerholaiset saapuvat ja suuntaavat keinumaan. Kiikkuessa jutellaan ja vaihdetaan kuulumisia aikuisten ja muiden lasten kanssa. Lumet on sulaneet ja hiekkalaatikolla pääsee jo kaivamaan, tekemään hiekkakakkuja ja ajelemaan työkoneilla.

– Kerhopäivä on lapsille odotettu juttu. Kerhossa tapaa ystäviä ja leikit jatkuvat usein siitä mihin edellisellä kerralla jäivät, kertoo avoimen kerhon varhaiskasvatuksen opettaja Tiina Porkola.
Ulkoilun jälkeen siirrytään sisälle leikkimään ja askartelemaan. Tänään koristellaan maitopurkista pääsiäisruoholle astia ja seuraavalla kerralla istutetaan siemenet. Osa lapsista rakentelee legoilla ja plus plus -palikoilla. Niistä syntyy tällä kertaa ainakin lattialla pyöriviä hyrriä ja lentäviä droneja eli lennokkeja.

Sitten onkin aika kokoontua ruokapiirille. Tänään nostetaan laulupussista kortteja, lauletaan ja leikitään yhdessä. Pussista löytyy muunmuassa kaverilaulu ja lumiukkolaulu. Laulut ovat lapsille tuttuja ja heille on tärkeää, että laulut ja leikit tehdään samalla hauskalla tavalla kuin ennenkin.
Lounaaksi syödään jauhelihakastiketta, perunaa ja salaattia. Lapset harjoittelevat juoman kaatamista lasiin ja perunan pilkkomista veitsellä. Lopuksi omat asiat palautetaan kärryyn.
Ruuan jälkeen leikitään vielä lisää. Osa lapsista leikkii autoilla ja toisessa huoneessa hoidetaan nukkevauvoja. Pöydän ääressä pelataan aikuisen kanssa muistipeliä. Limingan kunnassa avoimen verhaiskasvatuksen kerhoissa työskentelee yksi varhaiskasvatuksen opettaja ja yksi varhaiskasvatuksen lastenhoitaja.
Kerhon lopuksi kokoonnutaan lukemaan vielä loppusatu. Klo 12 onkin aika lähteä kotiin ja kerhopäivä päättyy.
– Hei hei ja seuraavaan kertaan! vilkuttaa Porkola lähtijöille.
Vahaiskasvatuksen avoimissa kerhoissa on vielä ensi syksylle tilaa. Limingan kunnan verkkosivuilta löydät tarkemman ohjeistuksen ilmoittautumiseen. Tutustu aihetta käsittelevään varhaiskasvatuksen uutiseen.

