Tämä on fiktiivinen tarina, jonka tapahtumat ovat kuitenkin sattuneet oikeassa työelämässä, jollekin esiopetuksessa työskentelevälle varhaiskasvatuksen erityisopettajalle Limingan kunnassa.
Saavun kello kahdeksan työpaikalle ja aloitan työpäivän. Olen eteisessä ja kohtaan lapsia, vanhempia sekä ryhmien työntekijöitä. Vaihdan hyvän huomenen toivotukset lasten, vanhempien ja työkavereiden kanssa.
Heti aamusta osallistun erään lapsen asioissa verkostopalaveriin, joka on sovittu jo kaksi kuukautta sitten. Palaverissa keskustellaan, suunnitellaan ja arvioidaan lapsen oppimiseen ja kasvuun sekä kehitykseen liittyviä asioita. Tähän palaveriin on kutsuttu huoltaja, varhaiskasvatuksen opettaja, terveydenhoitaja, toimintaterapeutti, psykologi sekä varhaiskasvatuksen ohjaaja. Palaveriin on varattu tunti aikaa: keskustelun pohjalta laaditaan ja täytetään tarkoituksen mukaiset pedagogiset asiakirjat ja lomakkeet sekä sovitaan yhdessä jatkotoimenpiteet.
Yhdeksältä olen matkalla lakisääteiselle aamukahville. Käytävällä useat varhaiskasvatuksen opettajat ja lastenhoitajat pyytävät konsultaatioapua erinäisiin lasten asioihin. Matka venähtää kopiokoneen äärellä, kun paperit ovat loppuneet ja kopiokone jumittaa. Pyydän apua lähimmältä yksikön aikuiselta. Puhelin soi ja neuvolan terveydenhoitaja soittaa, olisiko hetki aikaa. Terveydenhoitaja kysyy, että millaisella asialla olen yrittänyt tavoitella häntä aiemmin. Jään miettimään, että kenen lapsen asiasta tällä kertaa on kysymys ja onneksi asia palautuukin mieleeni. Puhelussa minulla vierähtää tovi ja toinenkin, kahvihammasta kolottaa ja biotaukokin olisi paikallaan.
Esiopetusryhmässä on aamupiirin jälkeen jakaannuttu suunniteltuihin pienryhmiin. Kysyn varhaiskasvatuksen opettajalta, keiden lasten kanssa työskentelen tänään. Sovimme, että toimin yhden pöydän ääressä pienryhmän kanssa, jossa on tukea tarvitsevia lapsia. Pienryhmissä harjoitellaan tänään numeroita toiminnallisesti. Huomaan, että työskentelyä tukevat tarvikkeet, kuten kuulosuojaimet, hypistelyvälineet, aktiivityynyt ja ensin, sitten, sen jälkeen -kuvat eivät ole saatavilla tässä työskentelytilassa. Haen useammat kuulosuojaimet naapuriryhmästä lainaan, minkä jälkeen jatkan yhteistä työskentelyä pienryhmän kanssa.
Lounasaika on kello 10.30. Siirtyminen lounaalle haastaa erään lapsen kanssa, kun kuulokkeet unohtuivat ryhmätilaan. Lounaalla ruoka ei maistu lapselle, vaikka toisille maistuu ja he hakevat lisää. Onneksi jälkiruokana on pulla, joka on kaikkien herkkua.
Yhden pienryhmän osalta eskaripäivä jatkuu ulkoilulla. Jatkan toisen pienryhmän mukana sisälle eskaritehtävien pariin matkamadon opastamana. Matkamato on jonossa kulkemista helpottava köysi, johon on solmittu kädensijat jokaiselle lapselle. Madon ensimmäisenä ja viimeisenä on joku henkilökunnasta ja välissä kulkevat lapset pitävät kiinni madosta tai sen “jaloista”. Yhdellä lapsella on harmistus ja jumitus. Annan lapselle eteistilassa turvallisen aikuisen läsnäoloa ja aikaa. Jumitilanne helpottaa, kun hyödynnän lapsen kanssa keskustelussa avainnauhan tunne- ja vuorovaikutuskortteja.
Kello 12.45–13.15 välisenä aikana osa eskarilaisista lähtee kotiin, osa lapsista siirtyy lepohetkelle kuuntelemaan satua. Tästä päivä jatkuukin täydentävällä varhaiskasvatuksella.
Iltapäivän työaika sisältää usein lapsipalavereita, konsultaatiokeskusteluja tiimin kanssa ja monialaisia ja moniammatillisia verkostopalavereja, joihin osallistuu esimerkiksi neuvola, lähikoulu, terapeutit tai opiskeluhuolto. Iltapäivällä laadin yhteistyössä lapsen varhaiskasvatuksen opettajan kanssa lapsen pedagogisia asiakirjoja.
Varhaiskasvatuksen erityisopettajat Leena Kamula, Aila Keskitalo ja Henna Seluska pohtivat yhdessä työn moninaisuutta, joka nähdään jokaisen esiopetuksen varhaiskasvatuksen erityisopettajan näkökulmasta positiivisena asiana. Työn rikkautena koetaan työskentely lapsiryhmissä ja kohtaamiset lasten sekä perheiden kanssa.
