Limingan kunnalla on käynnissä Nouseva Rannikkoseutu ry:n rahoittama Kohti tulevaisuuden tapahtumia- uudistavaa tapahtumatuotantoa yhteistyöllä -hanke, jossa mietitään tapahtumajärjestämistä ympäristön näkökulmasta. Hankkeessa muun muassa luodaan tapahtumien yhteyteen uudistavia toimia, joilla voidaan kompensoida tapahtumista syntyviä ympäristöhaittoja ja parantaa luonnon tilaa ja monimuotoisuutta. Toimenpiteet kehitetään yhdessä tapahtumajärjestäjien sekä alueen asukkaiden ja yhdistysten kanssa yhteisissä työpajoissa. Samalla lisätään myös yhteisöllisyyttä ja osallisuutta.
Perinteikäs Lintukuvafestivaali järjestetään tänä vuonna 25.4. ja hankkeen puitteessa toteutetaan 14.4. Liminganlahdella ideoimisilta, minne jokainen luonnon hyvinvoinnista kiinnostunut on tervetullut. Illan aluksi päästään kuulemaan mistä luontoa uudistavissa toimenpiteissä on kyse, minkä jälkeen ideoidaan yhdessä, millaisia ympäristötekoja voitaisiin Lintukuvafestivaalin yhteydessä tehdä.
Limingan kunnalta mukana illassa ovat hankeasiantuntija Heidi Niemelä sekä hankkeen uusi projektipäällikkö Jaana Kainu.
– Tapahtumien järjestämisestä aiheutuu väistämättä haittaa ympäristölle ja siksi on hienoa olla mukana hankkeessa, jonka tarkoituksena on tuoda vastuullisen tapahtuman järjestämisen rinnalle myös ajatus uudistavista, ympäristöä parantavista toimista! Kainu toteaa innostuneena.
Luontoa uudistavia toimenpiteitä on tehty jo matkailun parissa: esimerkiksi matkailijat ovat poistaneet haitallisia vieraslajeja tai rakentaneet ötökkähotelleja, linnunpönttöjä ja lahopuuaitoja. Nyt on mahdollisuus yhdessä miettiä, millaisia toimia voitaisiin tehdä Liminganlahden ympäristössä.
– Toivomme paikalle tietysti mahdollisimman paljon ihmisiä, mukanaan rohkeitakin ideoita toteutettavaksi luonnon hyväksi, Kainu kannustaa.
Tilaisuudessa on kahvitarjoilu, jota varten pyydämme ennakkoilmoittautumista. Tilaisuuteen voi kuitenkin tulla, vaikkei olisi muistanut ennakkoon ilmoittautua. Ilmoittaudu Webropol-kyselylomakkeen kautta.
