Valokuvassa Dr Feelgood

Liiterirockia juhlitaan elokuussa Abrahamin kulttuuripuistossa – pääesiintyjänä nähdään brittiläinen Dr Feelgood

Viime vuonna ensimmäistä kertaa Limingan Abrahamin kulttuuripuistossa järjestetty Liiterirock palaa tänä vuonna upean esiintyjäkattauksen myötä. Lauantaina 1. elokuuta järjestettävän tapahtuman pääesiintyjänä nähdään brittiläinen Dr. Feelgood -yhtye. Vuonna 1971 Englannin Essexissä perustettu rock- ja rhythm and blues -yhtye tunnetaan maailmanlaajuisesti muun muassa hittikappaleistaan She Does It Right ja Milk and Alcohol. Pitkän uransa aikana yhtye on esiintynyt aktiivisesti ympäri maailmaa, ja julkaissut parikymmentä levyä. Niistä viimeisin Live in Caen julkaistiin vuonna 2024.

– Olen erittäin innoissani siitä, että Liiterirockin esiintyjäkattaukseen saadaan mukaan myös kansainvälistä väriä, kertoo Limingan kunnan tapahtumatuottaja Sirkkaliisa Huhtala.

Liiterirockissa lavalle astuu myös oulaistelaislähtöinen laulaja-lauluntekijä ja kanteletähti Ida Elina. Kansainvälisesti arvostettu ja lukuisilla tunnustuksilla palkitun artistin soittotapa on mullistanut käsityksen kantelemusiikista.

Ida Elina, kuva Annika Miettinen.
Kanteletähti Ida Elina. Kuva: Annika Miettinen.

Liiterirockin pitkät perinteet

Liminkaa ennen Liiterirock järjestettiin neljä kertaa Siikajoen Karinkannassa. Tapahtuman taustalla on karinkantalainen Pekka Törmälä, joka on edelleen mukana Liiterirockin järjestäjäjoukoissa. Alun perin Liiterirock sai alkunsa, kun Liiterirockers -yhtye kaipasi keikkailemaan. Esiintyminen järjestettiin Törmälän kotitilalla – joskin keikka paisui heti kerralla neljän yhtyeen tähdittämäksi festivaaliksi.

Tapahtuman vaatiman infran pystyttäminen pellolle vaati kuitenkin voimia – ja viime vuonna Liiterirock siirtyi Abrahamin kulttuuripuistoon Limingan kunnan järjestämänä.


Liiterirockers -yhtye vuoden 2025 Liiterirockissa. Kuva: Valokuvaamo Skopix.

Bluesrockia soittava Liiterirockers -yhtye nousee Liiterirockin lavalle myös tänä vuonna. Lisäksi esiintyjäkaartia täydentävät oululainen Roster, jonka ohjelmisto koostuu amerikkalaisesta perinnemusiikista; jazzista, bluesista ja rockista. Koillismaalaista vivahdetta Liiterirockiin tuo puolestaan Taivalkoskelta ponnistava Konihauta. Juurevaa rytmimusiikkia soittavan yhtyeen tarinoissa vilahtelevat niin ”Iijoen saunapirut kuin Benny Kultajalkakin”.

Liiterirockin juontaa viime vuoden tapaan Radio Pookista tuttu Marja Ollakka.

Tällä hetkellä Liiterirockin järjestelyt ovat käynnissä hyvää vauhtia. Tarkemmat aikataulut sekä lipunmyyntitiedot julkaistaan huhti-toukokuun vaihteessa Liiterirockin nettisivuilla.

– Viime vuosi osoitti, kuinka upeat puitteet Abrahamin kulttuuripuisto Liiterirockille antoi. Idyllinen tapahtumapaikka, upea sää ja artistit tekivät illasta ikimuistoisen – ja siihen tähdätään tänäkin vuonna, Huhtala iloitsee.


Viime vuonna Liiterirockia vietettiin helteisessä kesäsäässä. Kuva: Valokuvaamo Skopix