Kurkitien kiertoliittymän taideteosta huolletaan kevään aikana. Huolto tehdään nyt, kun Liminka valmistautuu ensi vuonna tapahtuviin 550-vuotisjuhlallisuuksiin.
– Kurjet ovat kuukauden poissa paikoiltaan. Ne hiekkapuhalletaan ja maalataan uudelleen, koska maalipinta oli kulunut. Valaistus uusitaan myöhemmin tänä vuonna, kertoo kunnallistekniikan liikelaitoksen johtaja ja maisemasuunnittelija Marja-Riitta Vavuli-Kiviniemi.
Keskuspuistossa ja torilla on viime aikoina siistitty alueita erityisesti tulevia Lotta-patsaan paljastamisen juhlallisuuksia silmällä pitäen.
– Jokakeväiset alueiden siistimiset ja rakenteiden huoltotyöt ovat käynnissä ja nyt pyritään saamaan paikat hyvään kuntoon ennen 12.5. vietettäviä juhlallisuuksia, puistopuutarhuri Sari Honka lisää.
Lotta-patsaan julkistus tapahtuu toukokuun 12. päivä kello 12 alkavassa, kaikille avoimessa ulkoilmatilaisuudessa.
