Valtakunnallisen varhaiskasvatussuunnitelman perusteet on päivitetty ja otettu käyttöön tammikuussa 2026. Myös Limingassa uudet perusteet on otettu ilolla vastaan ja niihin tulleisiin muutoksiin on tutustuttu henkilöstön kesken.
Aiemmin kuntien on pitänyt laatia paikallisia tarkennuksia valtakunnallisen varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden rinnalle. Nyt tämä ei enää ole lakisääteistä, vaan paikallisten tarkennusten laatiminen on vapaaehtoista. ”Paikallinen suunnittelu on strateginen ja pedagoginen työväline, joka tarkentaa varhaiskasvatuksen järjestäjän toimintaa ja toimipaikkojen työtä,” todetaan varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden muutosmääräyksessä.
Limingan kunnan varhaiskasvatuksessa on päätetty yhä edelleen laatia paikalliset tarkennukset, joiden sisältö liitetään osaksi valtakunnallisen varhaiskasvatussuunnitelman perusteita.
– Totesimme, että selkeintä on laatia tarkennukset luettavaan, tuttuun muotoon, vaikka se ei pakollista enää olekaan. Moni muu kunta Suomessa on päätynyt samaan ratkaisuun. Paikalliset tarkennukset otetaan käyttöön uuden toimintakauden alkaessa elokuun alussa, täsmentää varhaiskasvatusjohtaja Sari Supperi.
Paikallisissa tarkennuksissa määritellään esimerkiksi, että eri yksiköissä työskentelevillä varhaiskasvatuksen opettajilla on yhteisiä suunnittelupalavereja ja että lasten oma kädenjälki tulee näkyä toimintatiloissa vaikkapa esille laitettujen askarteluteosten kautta.
Vasutyöryhmä valmistelee tarkennuksia
Limingan varhaiskasvatuksessa paikallisten tarkennusten päivittämistä ja laatimista varten on koottu työryhmä, johon kuuluu sivistysjohtaja, varhaiskasvatusjohtaja, varhaiskasvatusyksiköiden johtajia sekä -apulaisjohtajia, varhaiskasvatuksen sosionomeja, -opettajia ja -hoitajia. Työtä tehdään moniammatillisessa tiimissä, jotta varmistetaan mahdollisimman hyvä ja kattava kokonaisuus. Tämä niin kutsuttu vasutyöryhmä on osallistunut kevään aikana neljään Opetushallituksen järjestämään webinaariin koskien valtakunnallisen varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden muutoksia. Koulutuswebinaareista on koottu hyvät vinkit paikallisten terkennusten laatimista varten.
Suurimmat muutokset jo käytössä olevassa valtakunnallisessa varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa koskevat varhennettua oppivelvollisuutta ja siihen liittyvää yhteistyötä. Se, kuinka näitä muutoksia käytännön tasolla Limingassa toteutetaan, kirjataan paikallisiin tarkennuksiin.
Lisäksi on työstetty ja päivitetty varhaiskasvatussuunnitelman oppimisen osa-alueiden käytännön toteutustapoja juuri Limingan kuntaan sopivaksi: myös jatkossa paikallisessa suunnitelmassa näkyy vahvasti erityisesti lasten osallisuus, positiivinen pedagogiikka ja luonto osana oppimisympäristöä.
Halutessasi voit tutustua valtakunnallisen varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin liittyviin muutoksiin Opetushallituksen verkkosivuilla.
