Kokouskuva Liminka-logolla

Kuntastrategia 2027–2034 kunnanhallituksen käsittelyssä

Kunnanhallitus kokoontuu maanantaina 28. syyskuuta 2026. Kokouksen keskeisimpänä asiana on Limingan kuntastrategia vuosille 2027–2034. Strategiassa määritellään kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteet. Kunnanhallitukselle esitetään, että strategia etenee kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi 5.10. pidettävään kokoukseen.

Valmisteltu strategia muodostuu kunnan visiosta ja lupauksista sekä elinvoimaa ja hyvinvointia vahvistavista kärjistä. Siinä määritellään myös maankäytön, asumisen, liikenteen ja vastuullisuuden periaatteita. Tarkemmat tavoitetasot ja mittarit laaditaan vuosittain talousarvion yhteydessä.

– Kuntastrategia ohjaa koko kuntakonsernin toimintaa tulevina vuosina. Valmisteluun on sisältynyt laajamittaista osallistamista: olemme järjestäneet valtuustoseminaareja ja työpajoja sekä keränneet näkemyksiä henkilöstöltä ja kuntalaisilta. Tavoite on, että strategia vastaisi mahdollisimman hyvin kunnan tulevaisuuden tarpeisiin, kertoo hallintojohtaja Päivi Keltanen.

Tutustu esityslistaan Dynasty-palvelussa.