Kunnanhallitus kokoontui maanantaina 12. lokakuuta 2026. Kokouksessa käsiteltiin muun muassa kunnallistekniikan liikelaitosjohtajan viran täyttämistä.
Hallintojohtaja Päivi Keltanen kertoo, että rekrytointi jatkuu liikelaitosten johtokunnassa. Hallintosäännön mukaan johtokunta tekee kunnanhallitukselle esityksen liikelaitoksen johtajan valinnasta, ja lopullisen valinnan tekee kunnanhallitus. Johtokunta käsittelee viran täyttämistä 28. lokakuuta, ja kunnanhallitus tekee valinnan 3. marraskuuta pidettävässä kokouksessaan.
Kunnanhallitus käsitteli myös tarkastuslautakunnan vuoden 2025 arviointikertomuksessa esittämiä havaintoja ja niihin valmisteltuja palvelualueiden vastineita sekä investointimäärärahan muutosta. Arviointikertomuksen vastineet etenevät valtuustolle tiedoksi ja investointimäärärahan muutos valtuuston päätettäväksi 9. marraskuuta pidettävään kokoukseen.
Lisäksi kunnanhallitus käsitteli kunnan lausuntoa Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelmasta vuosille 2027–2030.
Tutustu esityslistaan Dynasty-palvelussa. Esityslista päivittyy pöytäkirjaksi tarkistuksen jälkeen.
