Onpahan tavattoman kaunis maanantaiaamu, ajattelen, kun astun etuovesta ulos. Kello napsahtaa juuri kaksikymmentä minuuttia yli kuuden aamulla ja kesäisen lämmin ilmamassa tervehtii heti paljaana olevia käsivarsia. Hyppään pyöräni selkään, se on vaimon vanha, punainen Helkaman Ainotar. Sellainen kolmivaihteinen, jossa on penkki kuin nojatuoli. Pyöräilyasento on pysty, fiilis kuin 1920-luvun elokuvamaailmasta.
Matkalla linnut laulavat, tunnistan muutaman pikkulinnun äänestä ja bongaan harakan, joka leikkipuiston kohdalla pomppii ojanpenkalla. Vastaantuleva ilmamassa hyväilee kivasti käsivarsia. Borginkujan käännöksessä niissä tuntuu kosteampi lämmin vastus. Luonto on herännyt aikaisin tänä keväänä, on melkein kuin aamu jossakin Välimeren rannalla.
Vauhti on tänä aamuna aika kova. Johtuu mukavasta kelistä ja vastapumpatuista renkaista. Ehkä ihan hitunen on myötätuultakin, vaikka keli onkin melko tyyni. Alikulussa kerätty vauhti riittää noin puoleen väliin Lumijoentien sillan alle. Loppu poljetaan ykkösvaihteella, eikä tänään tarvitse edes nousta seisoen polkemaan ylämäessä. Meijerin pihaan saapuessani huomaan, että aamuvuoro jo odottelee uudella laiturilla.
Meijerin pihaan saapuessani huomaan, että aamuvuoro jo odottelee uudella laiturilla.
Tuore asfaltti kiiltelee mustana ja junan ovet ovat kutsuvasti auki. Pysäytän pyöräni laiturilla ja talutan sen pyörävaunun ovesta sisään. Vaunussa on jo muutama muukin kypäräpäinen odottelemassa junan lähtöä. Edempänä istuu tosi mukavasti porukkaa, mutta on ihan hiljaista. Ymmärrettävästi, kellohan on vasta 6:28 aamulla.
Parin minuutin päästä juna nytkähtää liikkeelle. Vaunuun ehti vielä kourallinen muitakin pyöräläisiä minun jälkeeni. Eka pysähdys on Tupoksessa. Sieltä tulee tunnetusti paljon pyöräväkeä kyytiin, joten porukka tiivistää hieman asemiaan jo matkalla.
Tupoksen jälkeen sitten Kempele, sieltä nousee kyytiin normaalisti porukkaa kuin pipoa, mutta tänä aamuna näyttää, että laituri tursuaa väkeä yli äyräiden. Tiivistämme lisää ja kaikki mahtuvat kyllä kyytiin.Vielä Kaakkuri ja Limingantullin pysäkki niin ollaan perillä. Vaikka väkeä jää jonkin verran pois joka asemalla, niin pyörävaunussa saa silti tiivistää, että kaikki mahtuvat kyytiin. Sitten koittaa Oulun rautatieaseman pysäkki. Tasan 17 minuuttia junan lähdöstä, tänä aamuna pysyttiin hyvin aikataulussa!
Tasan 17 minuuttia junan lähdöstä, tänä aamuna pysyttiin hyvin aikataulussa!
Nappaan itseni taas Helkaman nojatuolille ja poljen alas Hallituskatua. Sarkan terassilla ei vielä istu ketään, mutta pari lokkia siinä jo kaiteella odottelee aamuasiakkaita. Suhautan itseni tornitalon väliköstä parilla polkaisulla ja parkkeeraan pyöräni kaupungintalon eteen. Autoja ei juuri ole vielä liikkeellä. Palaverin alkuun on vielä kuusi minuuttia eli hyvin ehdin. Jotenkin tuntuu hurjalta, että ensimmäinen kokous alkaa aamulla kello 7:00, mutta näin upeana kesäaamuna aikainen aloituskaan ei harmita yhtään.
Irrottaessani pyöräilykypärääni ja kävellessäni kaupungintalon portaita ylös, ynnään mielessä, että parin tunnin palaverin jälkeen ehdin hyvin puoli kympin paluujunaan. Sillä takaisin Liminkaan ja olen hyvissä ajoin ennen lounasaikaa taas kunnanvirastolla. Ehdin siis hyvin työkaverieni kanssa lounaalle. Varmaan syödään tällä kelillä jossakin paikassa, missä päästään ulos. Tervehdin iloisesti kaupungin virastomestaria ja suuntaan kohti kaupunginhallituksen kokoushuonetta. Muutama muukin on menossa samaan suuntaan.
Samassa havahdun teekuppini äärestä, kun joku koputtaa kokoushuoneen oveen. Tarja ja Anu-Maija ovat oven takana ja aamupalaveri alkamassa. Ovea avatessani tajuan, että tämä koko haave on vain yhteisen tahtotilan päässä. Aika upea ajatus.
Kirjoittaja on Limingan kunnan elinkeinojohtaja Teemu Haapala. Haapala tunnustautuu aktiiviseksi työmatkapyöräilijäksi, jonka intohimona on Suomen kekseliäimmän kunnan kehittäminen. Teksti on julkaistu myös Rantalakeus-lehdessä 16.2.2022.
