fbpx
Linda Jaakkola ja Lapsiystävällinen kunta -grafiikka

Blogi: Harrastuksia lasten ja nuorten toiveita kuunnellen

HaLi – Harrastava Liminka -hanke on ollut Limingassa toivottu ja sitä toteutetaan jo toista lukuvuotta. Harrastustoiminta käynnistyi pilotointikeväänä 2021 ja harrastustoiminnan mallia on kehitetty jatkuvan parantamisen periaatteella, kokemuksen ja palautteen perusteella. Tärkeää on, että jokaisella peruskouluikäisellä lapsella olisi mahdollisuus mielekkääseen harrastukseen ja vapaa-ajan viettoon kotikunnassaan.

Hanke tarjoaa maksutonta matalankynnyksen harrastustoimintaa perusopetusikäisille koulupäivän yhteyteen. Harrastava Liminka – tutummin HaLi, kokoaa yhteen monet toimijat, kuten koulujen opettajat ja muun henkilökunnan, oppilaat, huoltajat sekä paikalliset harrastusten järjestäjät. Yhteistyö on ollut sujuvaa ja iloa on herättänyt kuulla opettajilta ja ohjaajilta, miten harrastuksista keskustelu on lisääntynyt osana koulupäivää. On ollut upeaa huomata, miten laajasti harrastusosaamista kunnasta löytyy ja kuinka innolla paikalliset toimijat ovat lähteneet mukaan ohjaamaan kouluille maksutonta harrastustoimintaa.

Hanke tarjoaa maksutonta matalankynnyksen harrastustoimintaa perusopetusikäisille koulupäivän yhteyteen.

Parasta palautetta on seurata harrastusryhmien toimintaa paikan päällä ja nähdä lasten ilo. Harrastusryhmissä vierailu antaa mahdollisuuden kohdata liminkalaisia lapsia ja nuoria mielekkään harrastuksen parissa, joten pakkasin kimpsut ja kampsut ja suuntasin kohti koulua. Koulupäivä on päättynyt, mutta koululla on vielä huisketta. Aulassa odottaa innokas joukko malttamattomia nuoria. Ihan pian alkaa yksi liminkalaisten yläkouluikäisten suosituimmasta toiveharrastuksesta, jonka sisältö rakentuu pelisuunnittelusta ja koodauksesta. Pelisuunnittelu-harrastusryhmään on mahdollista osallistua etänä tai Liminganlahden koululla. Nuoret toivoivat, että harrastaminen olisi mahdollista tänä keväänä myös kotoa, digitaalisuutta ja etäopetuksessa opittuja taitoja hyödyntäen. Hybriditoteutustapa on ollut nuorille mieluinen ja ryhmässä on osallistujia niin Tupoksen kuin Liminganlahden yhtenäiskouluista. Toteutustapa mahdollistaa osallistumisen harrastukseen riippumatta siitä, onko nuorella käytössä kotona tietokonetta tai kulkeeko oppilas koulukuljetuksessa. Parasta on ollut huomata kuinka toteutustapa mahdollistaa kahden koulun oppilaiden tutustumisen toisiinsa, mielekkään tekemisen lomassa.

Parhaat ideat tulevat lapsilta ja nuorilta!

Hankkeen suunnittelussa, olemme huomanneet miten lapsilta ja nuorilta tulevat parhaat ideat harrastamiseen. Kun heillä on mahdollisuus osallistua toteutukseen ja sisällön suunnitteluun, menestys on usein taattua. Pelisuunnittelu-ryhmän alkaessa jokainen ryhmäläinen liittyy tapaamiseen linkin kautta. Ryhmän vuorovaikutus on hyvin luontevaa ja jokainen voi valita tavan osallistua mieluisella tavalla. Käytössä on videopuhelun lisäksi chatti sekä nuorten suosiossa oleva Discord-viestintäkanava. Sisältö pelisuunnittelu -ryhmässä on hyvin monipuolinen ja osana peliharrastusta on keskusteltu mitä kaikkea pelisuunnittelu sisältääkään ja kuinka pelisuunnitteluun yhdistyy koodauksen lisäksi luovuutta, kuten musiikin ja hahmojen tekemistä. Esiin ovat myös nousseet erilaiset ammatit, jotka nivoutuvat pelisuunnittelun ympärille, kuten pelien markkinointi sekä pelitestaus.

Ryhmän vuorovaikutus on hyvin luontevaa ja jokainen voi valita tavan osallistua mieluisella tavalla.

Harrastusryhmäläiset saivat aiemmin ehdottaa ohjaajalle toiveidensa mukaisia vieraita. Tällä kerralla harrastusryhmässä on vierailijana Pelimiitti. He kertoivat toiminnastaan, jonka jälkeen viriteltiin keskustelua verkossa tapahtuvasta erilaisista häirinnän muodoista. Nuoret kertoivat myös itse, kuinka he ovat toimineet kohdatessa häirintää, esimerkiksi ilmiantamalla ja estämällä muita käyttäjiä. Pelaamisen sisällön ympärille rakentuva mieluinen harrastus antaa mahdollisuuden keskustella myös sen varjopuolista. On erityisen tärkeää, että nuorilla on tiedossa mikä pelimaailmassa on ok ja mitä tehdä, jos kohtaa käytöstä, johon tulisi puuttua. Usein mielletään, ettei pelisuunnittelua, koodausta ja tietokoneilla tapahtuvaa pelaamista voi harrastaa ohjatusti. On ollut hienoa olla seuraamassa, kuinka eri pelialan ammattilaiset toteuttavat ohjattua pelaamista harrastoimintana. Ohjatun harrastustoiminnan kautta on mahdollista laajentaa omia taitojaan ja se voi antaa kipinän kehittyä vaikkapa e-sports -ammattilaiseksi.

Usein mielletään, ettei pelisuunnittelua, koodausta ja tietokoneilla tapahtuvaa pelaamista voi harrastaa ohjatusti.

Seuraavaksi ryhmäläiset testasivat yhdessä Gartic Phone -peliä, joka oli monelle uusi tuttavuus. Harrastuskerta oli mieluinen ja osallistujat kertoivatkin pitävänsä erilaisten pelien testailuista ja toivovansa niitä myös jatkossa.  Suurin osa ryhmäläisistä harrastaa erilaisilla konsoleilla pelaamista myös vapaa-ajalla. Ryhmäläisten mukaan HaLi -harrastusryhmässä on kuitenkin ollut parasta se, kun täällä on samankaltaisia osallistujia, joiden kanssa voi pelata yhdessä.

 

HaLi-harrastuskerhossa pelataan tietokoneella.
Harrastajien innokkuus tempaa mukaansa myös ohjaajat.  Pelimiitin vierailulla nauru raikasi, kun peliä testattiin yhdessä.

Pelisuunnittelu -harrastusryhmä on yksi HaLi – Harrastava Liminka -hankkeen tarjolla olevista maksuttomista toiveharrastuksista. Jokaisella koululla on koulukohtainen harrastustarjotin, joka sisältää monipuolisesti eri harrastusmahdollisuuksia aina liikunnallisista harrastuksista, kädentaitoihin, kuvaamataitoon, askarteluun sekä kokkailuun ja koodaukseen. HaLi-harrastusryhmät ovat osa Opetus- ja kulttuuriministeriön harrastamisen Suomen mallia. Tavoitteena on tarjota jokaiselle liminkalaiselle perusopetusikäiselle mieluinen harrastus koulupäivän yhteyteen. Tavoite nivoutuu lisäksi kuntastrategiaan sekä Unicefin Lapsiystävällinen kunta -toimintamallin tavoitteisiin.

Harrastuskokemukset ja mielekkään vapaa-ajan viettäminen tarjoavat lapsille merkityksellisiä kokemuksia. HaLi-harrastustoiminta mahdollistaa myös erityislasten yksilöllisen harrastamisen ja tuen saamisen harrastukseen. Mikä sen parempaa onkaan, kun saa harrastaa luokkakavereiden kanssa tutussa paikassa ja tutun avustajan kanssa. Toiveen mukaiseen harrastusryhmään on mahdollista osallistua yhdessä avustajan kanssa. Pidennetyn oppivelvollisuuden oppilaiden (pop) harrastusryhmä järjestetään iltapäivätoiminnan aikana, jolloin jokaisella on mahdollisuus harrastaa. Harrastusryhmän sisältö rakentuu lasten toiveiden mukaan. Oppilaiden on myös mahdollista vierailla iltapäivätoiminnan aikana koululla järjestettävässä ja lasta kiinnostavassa harrastusryhmässä sekä tutustua näin mieluiseen harrastukseen.

HaLi-kerholaiset pelaavat pakopeliä.
HaLi on POP -harrastusryhmäläiset ratkoivat yhdessä Keijumetsä-pakopelin tehtäviä.

 

On hyvä muistaa, että kaikki lapset eivät välttämättä koe omakseen ryhmässä harrastamista. Harrastus voi olla myös omaehtoista, joka voi tapahtua esimerkiksi vapaa-ajalla yhdessä kavereiden kanssa pelaillessa pihapelejä, käydessä kirjastossa tai hengaillessa kavereiden kanssa vaikkapa nuokkarilla. Tärkeää on, että vapaa-ajalla on mielekästä tekemistä, jonka lapsi kokee omakseen. Ensi lukuvuonna aiomme sisällyttää enemmän omaehtoisen harrastamisen mahdollisuuksia harrastustarjontaan. Mielekkään harrastustoiminnan takana on koulukohtaisesti toteutettu lasten kuuleminen. Maksuton koulukohtainen HaLi-harrastustarjonta perustuu oppilaiden esittämiin toiveharrastuksiin.

On erityisen hienoa, että lapset, joilla ei ole vielä harrastusta tai kokemusta harrastamisesta innostuvat harrastamaan HaLi-ryhmässä. Paikalliset harrastuksen ohjaajat ovat myös kertoneet, kuinka HaLi-harrastusryhmä on herättänyt kipinän harrastukseen. Koululla järjestettävän harrastustoiminnan myötä useat lapset ja perheet ovat löytäneet myös paikalliseen harrastustoimintaan. Näin mieluinen harrastus voi jatkua, kenties yhdessä HaLi-ryhmän kautta löytyneen harrastuskaverin kanssa. Limingassa on mahtavat puitteet harrastaa ja harrastusmahdollisuuksia on runsaasti kaikenikäisille. Harrastusten aloittaminen myös keväällä on mahdollista. HaLi-harrastusryhmissä on vapautunut muutamia paikkoja, joita voi tiedustella koulujen HaLi-vastuuopettajilta. Lisäksi useat paikalliset harrastustoimijat ilmoittavat vapaista paikoista ja mukaan voi mennä myös kesken harrastuskauden. Kannattaa seurata paikallisten harrastustoimijoiden viestintäkanavia, sillä niiden kautta voi saada myös vinkkejä maksuttomista harrastusvuoroista tai tutustumiskerroista, jotka ovat suunnattu lapsille ja nuorille.

Kirjoittaja on sivistyspalveluiden suunnittelija Linda Jaakkola, jonka työtehtäviin kuuluu HaLi – Harrastava Liminka -harrastushankkeen koordinointi. Harrastukset ovat lähellä myös Lindan sydäntä. Vapaa-ajalla Jaakkola harrastaa käsitöitä, pianon soittoa sekä luonnossa liikkumista yhdessä koiriensa kanssa.