Oululaislähtöinen harmonikkataiteilija Niko Kumpuvaara konsertoi Limingassa 18. marraskuuta. Hänen harmonikkaresitaalissa eli soolokonsertissa kuullaan Perttu Haapasen ja Tuomo Prättälän säveltämät kantaesitykset elektroakustiselle harmonikalle. Ohjelmassa on lisäksi György Ligetin vaikuttava Musica Ricercata, alun perin pianolle sävelletty musiikillinen löytöretki, sekä kitaristi-säveltäjä Jarmo Saaren harmonikkateos Locomotives.
– Moni yhdistää harmonikan edelleen tanssilavoihin ja perinteiseen ohjelmistoon, mutta Niko Kumpuvaara näyttää, miten monipuolinen ja yllättävä soitin harmonikka voi olla. Ei ole ihan jokapäiväistä, että Limingassa kuullaan elektroakustista harmonikkaa ja uusia kantaesityksiä samassa konsertissa. Veikkaan, että moni lähtee konsertista uudenlaisen harmonikkakäsityksen kanssa. Olemme todella iloisia saadessamme Nikon konsertoimaan Liminkaan ja tuomaan yleisöllemme jotain aivan uutta kuultavaa, Limingan seudun musiikkiopiston rehtori Jukka Pietilä sanoo.
Konsertissa Kumpuvaara soittaa sekä akustista että elektroakustista harmonikkaa. Konserttiin on vapaa pääsy.
Monipuolinen ja uudistava harmonikkataiteilija
Kumpuvaara kuuluu sukupolvensa aktiivisimpiin ja uudistusmielisimpiin harmonikansoittajiin. Hän on monipuolinen ja kysytty muusikko, jonka soolo- ja kamarimusiikkiohjelmistossa uudella harmonikkamusiikilla on erityinen asema. Kumpuvaara on kantaesittänyt lukuisia teoksia soolokappaleista konserttoihin.
Klassisen musiikin lisäksi hän työskentelee rytmi- ja viihdemusiikin sekä improvisaation parissa. Hänen aktiivisiin kokoonpanoihinsa kuuluvat suomalaisen iskelmämusiikin legenda Dallapé, Maria Ylipää ja Ystävät sekä sarjakuvapiirrosta ja musiikkia yhdistelevä Comics in Concert.
Kumpuvaara on menestynyt myös kansainvälisissä kilpailuissa. Hän on voittanut ensimmäisen palkinnon arvostetussa Klingenthalin harmonikkakilpailussa ja sijoittunut kolmanneksi kaikille instrumenteille avoimessa Gaudeamus Interpreters Competition -nykymusiikkikilpailussa.
Taiteellisena johtajana Kumpuvaara on toiminut Oulun Musiikkijuhlilla ja Sata-Häme Soi -harmonikkafestivaalilla. Vuosina 2009–2015 hän työskenteli harmonikansoiton vierailevana professorina Grazin musiikkikorkeakoulussa Itävallassa.
Muusikon työnsä lisäksi Kumpuvaara toimii säveltäjänä, sovittajana ja tuottajana. Hän on työskennellyt useissa elokuva- ja näyttämötuotannoissa. Hänen viimeisimpiin töihinsä kuuluvat Red Nose Companyn palkittu Aleksis Kivi -näytelmä sekä lokakuussa 2024 kantaesityksensä saanut UKK, jonka musiikista hän on säveltänyt suurimman osan.
Electric! – Niko Kumpuvaaran harmonikkakonsertti
Aika: 18.11.2026 klo 18.00
Ovet avautuvat: klo 17.30
Paikka: Heikki Sarvela -sali, Liminka
Kesto: noin tunti, ei väliaikaa
Vapaa pääsy
Lämpimästi tervetuloa!
Artikkelikuva: Tero Ahonen
