fbpx

Ennakkoäänestys 26.5.-8.6.2021

Limingassa ennakkoäänestys järjestetään Lakeustalossa osoitteessa Liminganraitti 10.
Ennakkoäänestyspaikka on avoinna
ma-to klo 11-19
pe-su 10-16

Limingan terveyskeskuksessa hoidettavana sekä ympärivuorokautista hoitoa antavissa laitoksissa oleville ennakkoäänestys järjestetään erikseen ilmoitettavina aikoina.

Kotiäänestykseen ilmoittaudutaan viimeistään tiistaina 1.6 klo 16 mennessä. Ilmoituksia vastaanottaa keskusvaalilautakunnan sihteeri Raija Karjalainen p. 044 497 3709 arkipäivisin klo 8-16.

Äänestäjän on varauduttava todistamaan henkilöllisyytensä äänestyspaikoilla. Siksi hänen tulee ehdottomasti ottaa mukaansa kuvallinen henkilöllisyystodistus, esimerkiksi sirullinen henkilökortti, ajokortti tai passi. Henkilö, jolla ei ole henkilöllisyyttä osoittavaa asiakirjaa, voi saada poliisilaitokselta väliaikaisen henkilökortin äänestämistä varten.

Ohjeita turvalliseen äänestämiseen korona-aikana
Kasvomaskin ja käsidesin käyttö on tärkeää samoin kuin kahden metrin turvavälin säilyttäminen äänestettäessä. Vaalivirkailijat valvovat turvallisuutta äänestyspaikalla ja neuvovat ohjeiden noudattamisessa. Äänestäjä voi halutessaan ottaa oman kynän mukaan äänestyspaikalle.

Jos sinulla on hengitystieoireita, käy koronatestissä ja odota testitulosta ennen kuin äänestät ennakkoon.

Jos olet omaehtoisessa karanteenissa, odota karanteenin päättymistä ennen kuin äänestät.

Jos olet lääkärin määräämässä karanteenissa tai eristyksessä, älä tule ennakkoäänestyshuoneistoon. Voit tietyin edellytyksin ilmoittautua kotiäänestykseen 1.6.2021 klo 16 mennessä tai odota karanteenin tai eristyksen päättymistä ennen kuin äänestät.